Jari Aalto
Historian ja yhteiskuntaopin lehtori, Kallion lukio, Helsinki. Jarilla on yli 20 vuoden kokemus historianopetuksesta. Vapaa-ajalla hän on ollut aktiivinen HYOLin luottamustehtävissä. Jari on myös kokenut oppikirjailjia: hän on ollut aikaisemmin tekemässä Editan Kaikkien aikojen historia -sarjaa. Jari on oppikirjailijana Opus-sarjan moduuleissa HI1-HI5.
Mikko Autere
Etelä-Aasian tutkimuksen yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto. Mikko opettaa hindiä ja urdua sekä Etelä-Aasian kirjallisuuteen ja islamiin liittyviä kursseja. Tutkimuksessaan hän keskittyy kielen ja nationalismin suhteeseen Intiassa ja Pakistanissa sekä arjen henkisyyteen varhaismodernissa islamilaisessa Intiassa. Mikko on oppikirjailijana Opus-sarjan moduulissa HI6.
Louis Clerc
Poliittisen historian professori, Turun yliopisto. Louis on erikoistunut Euroopan kansainvälisten suhteiden historiaan. Työskentely lukion oppimateriaalien kanssa on hänen mielestään antoisa haaste, sillä se pakottaa pohtimaan oman tutkimusalan perusasioita uudelta kantilta. Louis on oppikirjailijana Opus-sarjan moduulissa HI2.
Markku Hokkanen
Historian yliopistonlehtori, Oulun yliopisto. Markun erikoisalaa on 1800- ja 1900-lukujen siirtomaahistoria, eteläisen Afrikan (erityisesti Malawin) ja britti-imperiumin historia. Hänen tutkimuksensa on painottunut terveyden, sairauden ja parantamisen historiaan. Markun kiinnostuksen kohteita ovat myös aate- ja kulttuurihistoria, historiantutkimuksen menetelmät ja Britannian historia. Markku on oppikirjailijana Opus-sarjan moduulissa HI6.
Maria Hongisto-Mäenpää
Historian ja yhteiskuntaopin vanhempi lehtori, Helsingin yhteislyseo. Marialla on yli 20 vuoden työkokemus sekä perusopetuksen että lukion parissa. Maria innostuu oppimateriaalien tekemisestä, sillä siinä oppii valtavasti uutta ja on mahdollisuus olla vaikuttamassa siihen, millaisia oppimateriaaleja on tarjolla. Maria on oppikirjailijana Opus-sarjan moduuleissa HI5 ja kertauskirja.
Marja-Leena Hänninen
Dosentti, opetusta Helsingin ja Tampereen yliopistoissa. Marja-Leena on antiikin historiaan erikoistunut tutkija, tietokirjailija ja kokenut oppikirjailija. Hänen mielestään oppimateriaalityö on ainutlaatuinen tilaisuus tuoda tutkimuksen näkökulmaa ja uusia tulkintoja historianopetukseen. Yhteistyö kasvatuksen ammattilaisten kanssa on innostavaa. Marja-Leena on oppikirjailijana Opus-sarjan moduuleissa HI1 ja HI4.
Hannu Juusola
Helsingin yliopiston Lähi-idän tutkimuksen professori. Aikaisemmin hän on toiminut muun muassa Suomen Lähi-idän instituutin johtajana. Hän tutkinut muun muassa Israelin ja palestiinalaisten välistä konfliktia, ja viime vuonna häneltä ilmestyi uudistettu laitos kirjasta Israelin historia. Hannu on oppikirjailijana Opus-sarjan moduulissa HI6.
Petri Karonen
Suomen historian professori, Jyväskylän yliopisto. Petri on kiinnostunut pitkän aikavälin tutkimuksesta ja kirjoittanut runsaasti myös Ruotsin ja Suomen yhteisen historian ajasta. Petri on oppikirjailijana Opus-sarjan moduulissa HI5.
Veli-Pekka Lehtola
Saamelaisen kulttuurin professori, Oulun yliopiston Giellagas-instituutti. Tutkimustyössään Veli-Pekka on erikoistunut saamelaisten ja Lapin historiaan, saamelaisten nykytaiteisiin sekä saamelaiskuvan kehitykseen. Veli-Pekka on oppikirjailijana Opus-sarjan moduulissa HI6.
Simo Mikkonen
Simo Mikkonen on sosiokulttuurisen muistamisen professori Itä-Suomen yliopistossa. Hänellä on yli 20 vuoden kokemus opettajana toimisesta yliopistotasolla, mutta myös lukioyhteistyöstä. Hänen erikoisalaansa on Itä-Euroopan historia 1900-luvulla, erityisesti Neuvostoliiton ja kylmän sodan historia. Hän on toiminut kirjailijana Opus-sarjan moduuleissa HI2 ja HI3.
Susanna Niiranen
Työskentelen kansainvälisen historian (keskiaika) yliopistonlehtorina Tampereen yliopistossa. Olen koulutukseltani myös historian, yhteiskuntaopin ja ranskan aineenopettaja ja kiinnostunut pedagogisista kysymyksistä. Tutkin keskiajan ja uuden ajan alun historiaa ja kokeilen uusia tapoja – vaikkapa draamaa – tutkimustiedon esittämisessä. Olen oppikirjailija Opus-sarjan moduuleissa HI1, HI4 ja HI5.
Lauri Paltemaa
Turun yliopiston Itä-Aasian tutkimus- ja koulutuskeskuksen Itä-Aasian oman aikamme historian ja politiikan professori. Laurin tutkimusalaa on erityisesti Kiinan historia ja politiikka. Lauri on oppikirjailijana Opus-sarjan moduulissa HI6.
Johanna Perheentupa
Alkuperäiskansatutkimuksen lehtori Uuden Etelä Walesin yliopistossa, Sydneyssä. Johanna on erikoistunut Australian alkuväestöjen historiaan ja työssään opettaa sekä alkuperäis- että valtaväestöön kuuluvia opiskelijoita. Johannaa kiinnostaa mahdollisuus olla mukana laajentamassa historian opetuksen näkökulmia monipuolisen oppimateriaalin kautta. Johanna on oppikirjailijana Opus-sarjan moduulissa HI6.
Mikko Puustinen
Historian ja yhteiskunnallisten aineiden didaktiikan yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto. Mikolla on kymmenen vuoden kokemus opetustyöstä. Hänen ammatillinen tavoitteensa on kehittää parasta mahdollista historian ja yhteiskuntaopin opetusta. Mikko on oppikirjailijana Opus-sarjan moduuleissa HI1-HI5.
Helena Ruotsala
Etnologian professori, Turun yliopisto. Helena on erikoistunut pohjoiseen ja raja-alueiden kulttuureihin. Hän on kirjoittanut muun muassa poronhoidosta, ihmisen ja eläinten välisestä suhteesta, ympäristön käytöstä ja arkielämästä niin Suomessa kuin Venäjällä asuvien suomen kielisukulaisten parista. Tutkimustyössään hän on perehtynyt erityisesti raja-alueilla asuvien ihmisten arkielämään. Helena on oppikirjailijana Opus-sarjan moduulissa HI6.
Mikko Saikku
Yhdysvaltain tutkimuksen professori ja ympäristöhistorian dosentti, Helsingin yliopisto. Mikko on tutkimustyössään keskittynyt ihmisen aiheuttamiin historiallisiin ympäristömuutoksiin sekä niiden vaikutuksiin. Hän pitää tärkeänä sitä, että tutkijoilla on mahdollisuus tuoda uusia tutkimustuloksia koulujen käyttöön. Mikko on oppikirjailijana Opus-sarjan moduuleissa HI1 ja HI6.
Hannu Salmi
Hannu Salmi on kulttuurihistorian professori Turun yliopistossa. Hän on kirjoittanut 1800-luvun kulttuurihistoriasta, teknologian ja median historiasta, digitaalisesta historiasta sekä useita teoksia suomalaisesta elokuvasta. Hänen kirjansa Tunteiden palo – Turku liekeissä 1827 valittiin vuoden 2022 historiateokseksi. Teos nousi myös tietokirjojen Finlandia-ehdokkaaksi. Salmi on ollut lukion historiakirjojen tekijäryhmissä vuodesta 2008 lähtien.
Vesa Vares
Poliittisen historian professori, Turun yliopisto. Vesa on erikoistunut Suomen sisä- ja ulkopolitiikan historiaan, erityisesti Suomen ja Saksan suhteisiin, sekä kansainväliseen aate- ja yhteiskuntahistoriaan. Hän on kirjoittanut myös urheilun historiasta ja julkaissut useita populaareja artikkeleita Suomen historiasta. Vesa on oppikirjailijana Opus-sarjan moduuleissa HI2 ja HI3.
Anna Veijola
Historian, yhteiskuntaopin, filosofian ja elämänkatsomustiedon lehtori, opettajankouluttaja ja tutkija, Jyväskylän normaalikoulu. Annalla on pitkä kokemus opetustyöstä sekä peruskoulussa että lukiosssa. Anna on historian pedagogiikan dosentti. Tutkimustyössään hän on keskittynyt lukiolaisten historialliseen ajatteluun ja kriittisen ajattelun kehittämiseen. Näitä näkökulmia hän on halunnut tuoda mukaan myös Opukseen. Anna on oppikirjailijana Opus-sarjan moduuleissa HI1-HI4, HI6 ja kertauskirja.
Kustaa H. J. Vilkuna
Suomen historian professori, Jyväskylän yliopisto. Kustaa on erikoistunut varhaismodernin ajan historiaan. Kustaa on oppikirjailijana Opus-sarjan moduulissa HI5.