Johtoryhmä
Päivittäistä toimintaamme johtaa johtoryhmä.
Sanoma Pro on osa Sanoma Learningin Nordic-aluetta, jonka toimintaa johtaa yhteinen kustannusliiketoiminnan johtoryhmä.
Vastaamme Pohjoismaiden strategian suunnittelusta ja toteutuksesta, joka on luonnollisesti linjassa Sanoma Learningin kokonaisstrategian kanssa. Tehtävämme on tukea alueen kasvua ja menestystä sekä löytää keinoja hyödyntää maiden välistä synergiaa. Tavoitteenamme on menestyä paikallisilla markkinoilla; keskitymme ymmärtämään opettajien ja opiskelijoiden tarpeita kullakin markkina-alueella.
Kirsi Harra-Vauhkonen
toimitusjohtaja, Sanoma Learning Nordics
Koulutus: KTM
Sanoma Learning Nordics -alueen toimitusjohtajana vastaan Suomessa Sanoma Pron ja Ruotsissa Sanoma Utbildningin ja kansainvälisen oppimisalustayhtiö itslearningin kaupallisen organisaation liiketoiminnasta. Minulla on pitkä kokemus markkinoinnin, myynnin ja liiketoiminnan kehittämisen johtotehtävistä kansainvälisissä yrityksissä. Uskon, että asiakasymmärrys ja hyvä asiakaskokemus ovat lähtökohta menestykselle liiketoiminnassa. Minua innostaa työssäni se kuinka voimme tuotteillamme ja palveluillamme tukea opettajia ja oppilaita siten, että jokaisella lapsella ja nuorella on mahdollisuus saavuttaa parhaat oppimistulokset ja tavoitella omia unelmiaan.
Keskeinen työkokemus
- toimitusjohtaja, Sanoma Learning Nordics, 2021 –
- toimitusjohtaja, Sanoma Pro, 2013 – 2021
- toimialajohtaja, Google Suomi, 2011 – 2013
- markkinointi ja tuotehallintojohtaja, Nokia Keski-Eurooppa, 2010 – 2011
- markkinointijohtaja, Nokia Nordic, 2009 -–2010
Keskeiset luottamustehtävät
- hallituksen jäsen, Solteq oyj, 2015–
- hallituksen puheenjohtaja, Tutorhouse oy, 2013 –2021
- hallituksen jäsen, Medialiitto ry, 2015 –
- hallituksen varapuheenjohtaja, Suomen Kustannusyhdistys ry, 2013 –
Mika Perttola
liiketoimintajohtaja, perusopetus, Sanoma Learning Nordics
Koulutus: FM
Koen oppimateriaalien tekemisen intohimoammatiksi. Nautin erityisesti uusien tuotteiden kehittämisestä ja yhdessä tekemisestä. Suurimpia ilon aiheita on, kun lanseeraamme yhdessä pitkään kehitetyn oppimateriaalisarjan ja saamme opettajien ja oppilaiden reaktiot. Tehtävämme on palvella opettajia mahdollisimman hyvin, jotta oppilailla ja opiskelijoilla olisi motivoivat työkalut oppimiseen. Digitaalinen maailma on tuonut tähän aivan uuden ulottuvuuden ja tulevaisuus näyttää oppimateriaalien kehityksen kannalta erityisen mielenkiintoiselta.
Keskeinen työkokemus
- liiketoimintajohtaja, perusopetus, Sanoma Learning Nordics 2021 –
- liiketoimintajohtaja, Sanoma Pro Oy, 2015 – 2021
- kustannuspäällikkö, Kustannusosakeyhtiö Otava, 2008 – 2015
- toimitusjohtaja, Oy Finn Lectura Ab, 2000 – 2015
- opettaja, Espoon-Vantaan ammattikorkeakoulu, 1999 – 2000
Keskeiset luottamustehtävät
- oppimateriaalityöryhmän puheenjohtaja, Suomen Kustannusyhdistys ry, 2018 -2022
Amanda Schött Franzén
liiketoimintajohtaja, toinen aste, Sanoma Learning Nordics
Koulutus: Master of Laws, LL. M.
Viimeisten 15 vuoden aikana minulla on ollut onni olla osallisena julkaisutoiminnassa erilaisissa rooleissa. Aloitin urani työskentelemällä ammatillisen koulutuksen sisällön parissa. Parin vuoden jälkeen sain mahdollisuuden toimia Business Managerina ja olla myös osa Sanoma Utbildningin johtotiimiä. Vastuullani liiketoimintajohtajana on määritellä ja toteuttaa toisen asteen koulutuksen strategia Ruotsissa ja Suomessa. Työ on mielenkiintoista, monimutkaista ja haastavaa johtuen monista kohderyhmistä sekä markkinoiden muutoksista, kuten digitalisaatiosta. Tavoitteena on luoda parasta oppimateriaalia opettajille ja opiskelijoille 7. luokalta aikuisopiskeluun ja korkeakouluopetukseen asti sekä Suomessa että Ruotsissa. Näiden kahden maan markkinoissa on paljon yhteistä, mutta myös eroja, esimerkiksi paikalliset opetussuunnitelmat. On erittäin palkitsevaa työskennellä erilaisten taustojen ja kokemusten omaavien ihmisten kanssa pohjoismaisella tasolla.
Koulutusalan ihmiset ovat erittäin intohimoisia ja sitoutuneita työhönsä, ja se tarttuu! Teemme Sanoma Prolla ja Sanoma Utbildningillä työtä, joka tukee opettajia ja opiskelijoita heidän jokapäiväisessä arjessaan ja olen siitä erittäin ylpeä.
Keskeinen työkokemus
- liiketoimintajohtaja, toinen aste, Sanoma Learning Nordics
- Publishing Director, Sanoma Utbildning 2019-2021
- Business Unit Manager Post Secondary, Sanoma Utbildning 2016-2019
- Legal Editor/Publisher, FAR 2006-2013
Mira Kuhanen
kaupallinen johtaja, Suomi
Koulutus: KTM
Minulla on intohimo liiketoiminnan kehittämiseen asiakaskeskeisesti, joten iloitsen siitä, että meillä asiakas on todella keskiössä ja asiakaskokemus ohjaa toiminnan kehittämistä. Vastuualueeseeni kuuluvat perinteiset kaupalliset toiminnot, kuten myynti, markkinointi, asiakaspalvelu ja customer insight. Luotsaan myös verkkosivustojemme kehitystä ja Oppi&ilo kuluttajaliiketoimintaa. Nautin työstäni yhdessä osaavien ammattilaistemme kanssa ja mottoni on: matkalla ollaan!
Keskeinen työkokemus
- kaupallinen johtaja, Suomi 2021 –
- asiakaskokemusjohtaja, Sanoma Pro Oy, 2017 – 2021
- markkinointipäällikkö, Sanoma Pro Oy, 2015 – 2016
- markkinointipäällikkö, Valio Oy, 2008 – 2015
- avainasiakaspäällikkö, Valio Oy, 2001 – 2008 (äitiyslomalla 2004 – 2007)
Keskeiset luottamustehtävät
- ryhmän jäsen, Suomen Kustannusyhdistyksen markkinointityöryhmä, 2016 –
- ryhmän jäsen, Educa kehitysryhmä, 2015 –
Ingrid Ahotupa
kaupallinen johtaja, Ruotsi
Koulutus: Bachelor degree Public Admin & Economics, Executive MBA
Vastaan Sanoma Utbildningin kaupallisesta toiminnasta. Minua inspiroi työmme asiakaskeskeisyys ja tieto siitä, että tekemisemme tukee oppilaiden ja opettajien arkea. Minua motivoi vahva yrityskulttuurimme, jossa yhteistyö on voimaa. Minulla on yli 20:n vuoden kokemus tietoliikennealalta, jossa johdin maailmanlaajuisia kaupallisia ja operatiivisia tiimejä.
Keskeinen työkokemus
- kaupallinen johtaja, 2021 –
- Head of MNC Sales (MultiNational Customers), Telia Company, 2017-2021
- Director of Customer Operations, Telia Carrier, 2013-2017
- Director of Business Management & Support, Telia Carrier, 2011-2013
Keskeiset luottamustehtävät
- Hallituksen jäsen, Sanoma Utbildning, 2021 –
- Hallituksen puheenjohtaja, Local housing society 2016-2021
Ingrid Jakobsen
kaupallinen johtaja, itslearning
Ingrid aloitti itslearningin myyntijohtajana vuonna 2021. Hänellä on vankka tausta televiestintäalalta, jossa hän on työskennellyt myynnin, liiketoiminnan kehittämisen ja strategian parissa. Nykyään Ingrid johtaa itslearning -myyntitiimejä ja myyntioperaatioita kaikilla markkinoillamme.
Marjolijn Spoel-van den Broek
henkilöstöjohtaja, Sanoma Learning Nordics ja Benelux
Aloitin Sanomalla henkilöstöjohtajana vuonna 2023, jolloin vastuualueenani olivat Belgia ja Alankomaat. Ennen tätä työskentelin Philipsillä 20 vuotta sekä IT- että HR-tehtävissä. IT-puolella johdin useita projekteja sekä toimin esihenkilönä. Vuonna 2010 siirryin HR-tehtäviin, joissa minulla oli useita eri rooleja, liittyen mm. tietojärjestelmiin, oppimiseen sekä liiketoiminnan transformaatioon.
Vuoden 2025 alussa sain mahdollisuuden laajentaa rooliani, ja nyt vastuullani ovat Benelux -alueen lisäksi myös Nordics -alueen HR.
Keskeinen työkokemus
- HR director, Sanoma Learning Bene & Nordics 2025 –
- HR Director, Sanoma Learning BeNe – 2023 – 2024
- Director HR Enabling functions and Innovation & Strategy, Philips – 2021 – 2023
- Global HRIS director, Philips – 2018 – 2023
- Global Learning Deployment Director, Philips – 2016 – 2018
Mikael Gardberg
Operatiivinen johtaja, Sanoma Learning Nordics
Koulutus: VTM
Vastaan Suomen ja Ruotsin operatiivisista toiminnoista, niihin liittyvistä prosesseista ja järjestelmistä sekä näiden kehittämisestä. On mahtavaa työskennellä yhdessä motivoituneiden ihmisten kanssa arvokkaan asian hyväksi. Minua innostaa digitalisaation tuomat mahdollisuudet tehdä asioita helpommin ja järkevämmin.
Keskeinen työkokemus
- Operations Director, Sanoma Learning Nordics 2021 –
- Operations Director, Sanoma Pro Oy. 2020 – 2021
- Content Chain Manager, Sanoma Pro Oy. 2017 – 2020
- Manager, Production platforms, Sanoma Pro Oy. 2013 – 2017
- Competence Center Manager, Sanoma Pro Oy. 2010 – 2013
- Product Manager/Business Manager, WSOY. 2000 – 2010
Teemu Lehtonen
Kehitysjohtaja, Sanoma Learning Nordics
Oppimateriaalikustantaminen on mielenkiintoinen ala, missä olemme mukana yhden yhteiskunnan ydintoiminnon – koulutuksen – kehittämisessä. Kilpailemme Suomen ja Ruotsin markkinoilla laadukkailla painetuilla ja digitaalisilla materiaaleilla ja palveluilla. Tuotteillamme on oleellinen rooli tuhansien koulujen päivittäisessä työssä. Sanoman kansainvälinen toiminta luo meille monista kilpailijoista poikkeavan ja kiinnostavan työskentely-ympäristön.
Keskeinen työkokemus
- Business Development Director, Sanoma Learning Nordics 2021-
- Liiketoimintajohtaja – toinen aste, Sanoma Pro Oy, 2014-2021
- MTV Media, useita positioita digitaalisten palveluiden parissa, 2002-2014
Keskeiset luottamustehtävät
- oppimateriaalityöryhmän jäsen, Suomen Kustannusyhdistys ry, 2023-
- oppimateriaalityöryhmän pj, Suomen Kustannusyhdistys ry, 2024-
- Tutorhouse Oy, hallituksen jäsen 2016-2020, hall pj 2021-
Kirsi Makkonen
Talousjohtaja, Sanoma Learning Nordics
Koulutus: KTM laskentatoimi, CEMS MIM kansainvälinen johtaminen
Vastaan Suomen ja Ruotsin oppimateriaali liiketoiminnasta sekä norjalaisen digitaalisen oppimisalustan talouden seurannasta ja ennustamisesta. On mahtavaa tukea meidän upeita liiketoimintoja taloudellisen tiedon avulla ja yhdessä varmistaa taloudellisten tavoitteiden saavuttaminen.
Keskeinen työkokemus:
- Finance Director, Sanoma Learning Nordics 2022 –
- Senior Director Finance, Blueprint Genetics 2020-2022
- Business Controller, Suunto 2009-2019