All the Elements you need
Elements on lukion moderni ja monipuolinen A-englannin sarja, joka mahdollistaa yksilöllisen etenemisen. Eri aihepiirejä käsitellään mielenkiintoisten tekstien ja audiovisuaalisien sisältöjen kautta, ja niiden tarkoitus on tukea ja syventää muissa oppiaineissa käsiteltäviä opetussuunnitelman mukaisia aihepiirejä.
Elements-sarjan painetut kirjat sisältävät nyt myös tehtäviä! Tekstejä ja tehtäviä on päivitetty asiakkaiden toiveiden pohjalta niin painetussa kuin digitaalisessa oppimateriaalissa. Digikirjassa tehtäviä on kuitenkin enemmän ja ne ovat osittain itsetarkistuvia, mikä auttaa ylioppilaskokeisiin valmistautumisessa.
Opiskelija voi itse asettaa tavoitteet oppimiselle. Jokaisessa moduulissa on aina yksi perusteksti ja yksi tai useampi haastavampi teksti. Myös kielioppi on jaettu Basic ja Next leveliin. Opiskelija voi määrittää tasonsa Find your level -tehtävien avulla.
Elements-sarjassa on kiinnitetty erityishuomioita tekstilajien kirjoon. Tekstit ovat ajankohtaisia ja aihepiirit lukioikäisille suunnattuja. Aiheet syventävät myös muissa aineissa opittavia sisältöjä. Mukana on lisäksi otteita kaunokirjallisuudesta, ja kuullun ymmärtämistä voi harjoitella mielenkiintoisen podcast-sarjan avulla.
Elements-sarja vastaa ylioppilaskokeiden tasovaatimusta. Sanastot ovat monipuolisia ja laajoja. Oppimista tuetaan Boost your learning -osioilla. Mukana myös yo-kertausmoduuli.
Arviointiin on tarjolla runsaasti erottelevia koetehtäviä, jotka pohjautuvat ylioppilaskokeiden tehtävätyyppeihin. Opettajan oppaassa on paljon tukimateriaalia, kieliopin PowerPoint-esityksiä ja lisätehtäviä. Opettajan materiaali sisältää myös Escape room -tehtäviä ja muita yhteisöllisiä tehtäviä.
Elements 1-8, Yo-kertaus: Ronan Browne, Mikael Davis, Sanni Hakkarainen, Hilla Hietanen, Tuija Kae, Maarit Luhtala, Kirsi Silonsaari ja Liisa Teiri.
Elements Basics: Mikael Davis, Lasse Ehnrooth, Hilla Hietanen, Maarit Luhtala, Egan Richardson, Liisa Teiri ja Tytti Tenhunen.
Millaista on opettaa lukion A-englannin Elements-sarjalla? Kysyimme tätä kokeneilta kieltenopettajilta.
Lukion englannin Elements-sarja mahdollistaa opiskelijalle yksilöllisen opinpolun. Eritasoisten opiskelijoiden opettaminen onnistuu saman sarjan materiaaleilla. Lue, miten tasoajattelu toimii käytännössä.
Katso videolta, mitä sarjan käyttäjät ovat sanoneet sarjasta:
Uutena Elements-sarjaan kuuluvat painetut Texts & Exercises-oppikirjat, joissa nimensä mukaisesti myös tehtäviä.
Digitaalista oppimateriaalia tukevat painetut Elements Texts & Grammar -kirjat poistuvat valikoimasta.
Digikirja on tehokas työkalu englannin opiskeluun, sillä digikirjassa on kaikki, mitä opiskeltavien aihepiirien sisäistämiseen tarvitsee. Digikirja sisältää tekstit, sanastot, rakenteiden teorian, tehtävät, äänitteet ja videosisällöt. Tehtävistä saa välittömän palautteen, ja opinnoissa etenemistä ja osaamisen kehittymistä voi seurata Ohjaamossa.
Arttu-sovelluksella voi katsoa ja kuunnella painettuun kirjaan liittyvät videot ja äänisisällöt suoraan mobiililaitteella ilman kirjautumista. Sovellus toimii yleisimmin käytetyissä älypuhelimissa ja tableteissa.
Sanastot-sovelluksen avulla voi harjoitella kappale- ja teemasanastoja kätevien kääntökorttien avulla. Sovelluksessa on myös aakkosellinen sanasto, joka kattaa kaikki sarjan sanastoissa olevat sanat.
Opettajan digimateriaali tarjoaa työkaluja opetuksen suunnitteluun ja toteuttamiseen. Opettajalle on laadittu kattavasti lisämateriaalia oppimisen tukemiseen, suullisen ilmaisutaidon harjoitteluun ja toiminnalliseen työskentelyyn.
Opettajan äänitiedostot (mp3) ovat ladattavissa Kampus-palvelusta. Mukana ovat kaikkien oppimateriaalien äänitiedostot.
Ratkaisujen esittämisen tueksi on Opettajan ratkaisut -työkalu, jonka avulla on kätevä käydä läpi tehtävien ratkaisuja yhdessä opiskelijoiden kanssa.
Ohjaamon avulla niin opettaja kuin opiskelija voi seurata opintojen etenemistä reaaliaikaisesti. Havainnolliset värikoodit osoittavat edistymisen ja tehtävistä suoriutumisen. Suorituksista kertyvää dataa voi hyödyntää esimerkiksi yksilöllisten tavoitteiden asettamisessa ja tuen tarpeen kartoittamisessa. Ohjaamo sisältyy kaikkiin Elements-digikirjoihin.
Elements-sarjaan kuuluu monipuolinen ja laaja arviointimateriaali, joka pohjautuu ylioppilaskokeiden tehtävätyyppeihin. Arviointimateriaali on opettajan käytettävissä Abitti-kokeina ja digitaalisina kokeina. Digitaalisten kokeiden avulla kokeiden tekeminen ja järjestäminen sujuu kätevästi ja tehokkaasti. Suurin osa koetehtävistä on itsetarkistuvia ja opettajan on helppo tehdä merkintöjä ja kommentteja avoimiin kirjoitustehtäviin. Kokeet voi myös ajastaa ennakkoon.
Elements 1–2 (LOPS 2021) sisältää A1-englannin 1–2 moduulien ENA1 Opiskelutaidot ja kieli-identiteetin rakentaminen. Moduulin tavoitteena on rohkaista opiskelijaa kehittämään kielitaitoaan ja kielen opiskelutaitojaan, syventämään käsitystään kielitietoisuudesta sekä suhteuttamaan osaamistaan taitotasoon B2.1. ENA2 englanti globaalina kielenä sisällöt. Moduulin tavoitteena on kannustaa opiskelijaa kehittämään vuorovaikutus- ja ongelmanratkaisutaitojaan ja vahvistaa vuorovaikutustaitojaan sekä kielellistä itsetuntoaan.
Elements 3 (LOPS 2021) sisältää A1-englannin kolmannen moduulin ENA3 Englannin kieli ja kulttuuri luovan ilmaisun välineenä sisällöt. Moduulin tavoitteena on kannustaa opiskelijaa tekemään omia tulkintojaan erilaisista aihepiiriin liittyvistä teksteistä, tuottamaan tekstejä kulttuuriaiheista ja -ilmiöistä sekä vahvistaa itsearviointitaitojaan osana kielenoppimista.
Elements 4 (LOPS 2021) sisältää A1-englannin neljännen moduulin ENA 4 Englannin kieli vaikuttamisen välineen sisällöt. Moduulin tavoitteena on tutustua medioissa esillä oleviin ajankohtaisiin aiheisiin ja niiden taustoihin kehittää taitojaan ilmaista ja arvioida mielipiteitä sekä argumentoida tiedon perusteella sekä hyödyntää erilaisia tietolähteitä ja tapoja tapoja tekstin tuottamisessa.
Elements 5 (LOPS 2021) sisältää A1-englannin viidennen moduulin ENA 5 Kestävä tulevaisuus ja tiede. Moduulin tavoitteena on kannustaa opiskelijaa käyttämään asiayhteyteen sopivia lukustrategioita ja tiivistämisen taitoja sekä kehittämään raportointitaitojaan itseään kiinnostavista aiheista yksin ja ryhmässä.
Elements 6 (LOPS 2021) sisältää A1-englannin kuudennen moduulin ENA 6 Englannin kieli jatko-opinnoissa ja työelämässä. Moduulin tavoitteena on opiskelijan tietämyksen vahvistaminen erilaisista tekstilajeista, rohkaiseminen englannin kielen käyttöön erilaisissa opiskeluun ja työntekoon liittyvissä vuorovaikutustilanteissa sekä kannustaa opiskelijaa taitoaan ilmaisemaan itseään muodollisemmissa asiayhteyksissä.
Elements 7 (LOPS 2021) sisältää A1-englannin seitsemännen moduulin ENA7 Ympäristö ja kestävä elämäntapa. Moduulin tavoitteena on opiskelijan tiedonhakutaitojen vahvistaminen, ajattelun taitoja kehittäminen kielitaitoa hyödyntämällä sekä laajempiin suullisiin tai kirjallisiin vuorovaikutustilanteisiin osallistuttaminen.
Elements 8 (LOPS 2021) sisältää A1-englannin kahdeksannen moduulin ENA8 Viesti ja vaikuta puhuen sisällöt. Moduulin tavoitteena on syventää opiskelijan ymmärrystä suullisiin vuorovaikutustilanteisiin vaikuttavista tekijöistä, vahvistaa opiskelijan suullisen vuorovaikutuksen ja kielen eri varianttien ymmärtämisen taitoja sekä harjoitella valmistatutumista vaativaa suullista tuottamista.
Elements-sarjaan sisältyy myös Elements Basics, jonka avulla kerrataan peruskoulun A-englannin oppimäärä.
Abien kertauskurssille ja itsenäiseen kertaamiseen suunnattu Yo-kertausmateriaali valmistaa opiskelijan ylioppilaskirjoituksiin.
Lisenssiä voi käyttää joustavasti läpi lukuvuoden. Lisenssi sisältää sarjan kaikkien moduulien materiaalit opiskelijalle ja opettajalle.
Lisenssin voimassaoloaika alkaa siitä, kun lisenssi jaetaan opiskelijalle tai opiskelijan aiempi lisenssi on päättynyt.
Kolmen kuukauden lisenssi sopii hyvin esimerkiksi yksittäisen moduulin suorittamiseen tai ylioppilaskirjoituksiin valmistautumiseen.
Lisenssin voimassaoloaika alkaa siitä, kun lisenssi jaetaan opiskelijalle tai opiskelijan aiempi lisenssi on päättynyt.
Käyttäjäkouluksessa sarjan tekijät antavat vinkkejä sarjan käyttöön opetuksessa.
Olemme mielellämme apunasi, kun pohdit uuden oppimateriaalin hankintaa.
Ota yhteyttä