Kokonaisen kirjan lukeminen tuottaa juuri lukemaan oppineelle lapselle onnistumisen tunteen. Tätä tunnetta ja lukuintoa haluamme ruokkia helppolukuisilla kirjoilla.
Kirjasarjan tarinat tempaavat mukaansa ja tarjoavat runsaasti iloa lukijalleen. Molemmissa kirjoissa sanat on tavutettu, lauserakenteet ovat yksinkertaisia ja tekstiä on sopivan vähän. Ystävien aapisesta tuttuihin hahmoihin lapsen on helppo samaistua ja humoristinen kuvitus innostaa ja elävöittää lukukokemuksen. Lukemaan oppimisen lisäksi tarinat kehittävät tärkeitä tunne- ja vuorovaikutustaitoja.
Kirjoissa on sopivasti haastetta ja onnistumisen kokemuksia eri tasoisille lukemaan oppijoille.
Päästä irti, Taneli! -kirja on helppotasoisin. Se on tarkoitettu lukemista harjoittelevalle. Sympaattisessa ja hauskassa tarinassa tutustutaan Taneliin, joka sinnikkäästi pyrkii löytämään omat vahvuutensa – vastoinkäymisistä huolimatta. Tarina on syntynyt Ystävien aapisen tekijäryhmään kuuluvien kuvittaja Kiira Mukan ja luokanlehtori Johanna Asplundin yhteistyönä.
Tutustu näytesivuihin: Päästä irti, Taneli!
Aamos ja jälkien arvoitus -kirja on tarkoitettu juuri lukemaan oppineelle. Jännittävä ja humoristinen tarina kertoo siitä, miten Aamos-hirvi ja Ulla-ilves tapasivat – sekä siitä, miten vihreä hirviö liittyy tapaukseen. Tarinan on kirjoittanut palkittu lastenkirjailija Anneli Kanto, joka on myös luonut Ystävien aapisen taustatarinan.
Tutustu näytesivuihin: Aamos ja jälkien arvoitus
Kirjojen tuotetiedot:
Päästä irti, Taneli!
ISBN: 9789526354293, kovakantinen, sidottu kirja, 32 sivua
Verollinen hinta 11,90 € / veroton hinta 10,82 €
Aamos ja jälkien arvoitus
ISBN: 9789526354309, kovakantinen, sidottu kirja, 32 sivua
Verollinen hinta 11,90 € / veroton hinta 10,82 €