Oma-kirjat ovat rohkeasti helpotettuja ja selkeytettyjä oppimateriaaleja. Ne koostuvat tekstistä ja tehtävistä. Kirjaa on helppo käyttää rinnakkain sarjan perustuotteiden kanssa. Oma-kirja on saatavilla yläkoulun historiaan & yhteiskuntaoppiin, biologiaan & maantietoon, terveystietoon ja kotitalouteen.
Mikä Oma-kirja on?
Oma-oppimateriaali on suunniteltu yhdessä opettajien kanssa ja heidän toiveitaan kuunnellen. Oma-kirja koostuu opetustekstistä ja tehtävistä, jotka täydennetään suoraan kirjaan. Tekstit on kirjoitettu selkeytetyllä yleiskielellä. Luvuissa keskitytään perusasioihin, ja niistä on karsittu peruskirjaan kuuluvia syventäviä osuuksia. Oma-kirjan ulkoasu on rauhallinen, ja luvuissa toistuvat elementit tukevat oppilasta.
Oma-kirja sopii materiaaliksi sekä pienryhmiin että tukea tarvitseville oppilaille, jotka opiskelevat yleisopetuksen ryhmässä. Oma-kirjaa on helppo käyttää rinnakkain sarjan perustuotteen kanssa, sillä Oma-kirja etenee peruskirjan mukaisesti, mutta sisältää vain ydinasiat lyhyesti ja selkeästi esitettyinä.
”On kiva, että oppilaat kävisivät aiheita samaan tahtiin oli sitten käytössä Oma-kirja tai peruskirja.” − Opettaja palauteryhmässä
Kenelle Oma-kirja on tarkoitettu?
- Erityistä tukea tarvitseville oppilaille
- Oppilaille, joilla on haasteita lukemisessa, kirjoittamisessa ja opiskelutaidoissa
- Suomea toisena kielenä opiskeleville oppilaille
- Valmistavalta luokalta perusopetukseen siirtyville oppilaille
Mihin aineisiin ja sarjoihin Oma-kirja on saatavilla?
Ensimmäiset Oma-kirjat ilmestyvät seuraavasti:
- Biologia: Koodi uusi Elämä Oma, ilmestyy 02/2025
- Maantieto: Geoidi uusi Elämän edellytykset Oma, ilmestyy 02/2025
- Yhteiskuntaoppi: Taitaja 9 uusi Oma, ilmestyy 02/2025
- Historia: Taitaja 7 uusi Oma, ilmestyy 08/2025
- Kotitalous: Kimara Oma, ilmestyy 04/2025
- Terveystieto: Lähde Oma, ilmestyy 08/2025
Tutustu myös muihin eriyttäviin materiaaleihin
Valoisa valmistaa uuteen kieleen
Valoisa-oppimateriaali tarjoaa kattavan avun suomen kielen alkeiden oppimiseen sekä tukee eri aineiden, kuten biologian, maantiedon ja historian, käsitteiden oppimisessa. Valoisassa kielen opetus liittyy keskeisesti oppilaiden arkeen niin koulussa kuin vapaa-ajalla. Lue lisää Valoisasta»
Loisto Oma erilaisten oppijoiden tukena
Loisto Oma sopii sekä S2-oppilaalle että tukea tarvitsevalle S1-oppilaalle. Oppimateriaalin lähtökohtana on pois rajaamisen sijasta tukeminen ja auttaminen. Loisto Oma auttaa jokaista loistamaan! Tutustu Loisto-sarjaan»
Laskukulma vahvistaa kertaalleen opittua
Laskukulma on peruslaskutaitojen harjoitus- ja kertausmateriaali. Laskukulma sisältää peruslaskutoimituksia luonnollisilla luvuilla sekä kokonais-, murto- ja desimaaliluvuilla, mittayksiköitä ja niiden muunnoksia, yhtälöiden ratkaisemista, potenssi- ja neliöjuurilaskuja sekä polynomien laskutoimituksia. Lue lisää Laskukulmasta»
Kulma Oma tarjoaa tuoretta tulokulmaa alaspäin eriyttämiseen
Kulma on uusi yläkoulun matematiikan sarja, joka ilmestyy tammikuussa 2025. Sarjaan kuuluvat Kulma Oma -kirjat mahdollistavat eriyttämisen muun ryhmän tahdissa. Lue lisää Kulmasta»
Kaikki yläkoulun S2-oppimateriaaliratkaisut löydät kootusti täältä»