3

Monimuotoinen oppimateriaali saa jokaisen tuntemaan itsensä tärkeäksi

23.02.2021 / Sanoma Pro

Nykypäivän oppimateriaaleissa monimuotoisuus on tuotu näkyvästi esiin. Kuvituksissa ja teksteissä esiintyy lapsia ja aikuisia eri kulttuuritaustoista, ikäryhmistä ja uskonnoista. Näin jokainen lapsi voi ”nähdä itsensä" kirjassa ja tuntea itsensä arvokkaaksi.

Sanoma Pron matematiikan Milli-sarja (kuvittaja Noora Katto)”Hei, noihan näyttää ihan samalta ku minä ja mun kaveri, kun me tehdään läksyjä”, toteaa ekaluokkalainen katsoessaan matematiikan kirjaa. Kuvassa Milli-sarjan hahmot Jalo ja Eena tekevät tehtäviä kirjojensa äärellä, ja heillä on selvästi hauskaa yhdessä. Matematiikan, kuten muidenkin aineiden, oppiminen tehostuu, kun aihepiirejä yhdistetään arkielämästä tutuilla esimerkeillä oppilaan omiin kokemuksiin. Myös samaistuttavilla henkilöhahmoilla voidaan luoda linkkejä oppilaan elämään. Mutta miten varmistamme, että jokaisella lapsella on mahdollisuus kokea oppimateriaalien parissa samaistumisen tunnetta?

80-luvulla pikkukaupungissa

Kun minä olin lapsi, ei minulle ollut tarjolla sen enempää samaistumiskohtia katukuvassa kuin kirjoissakaan. Elettiin 1980-luvun Suomessa, johon oli hiljattain alettu tekemään kansainvälisiä adoptioita. Saavuin Suomeen 20 ensimmäisen adoptiolapsen joukossa ja kasvoin pienellä paikkakunnalla, jossa minä ja veljeni olimme pitkään (erästä urheilujoukkueen jenkkivahvistusta lukuun ottamatta) koko kaupungin ainoat tummaihoiset ihmiset. Ympärillä olevasta kulttuurista tuli minulle tietenkin oma, mutta kaikkialla arjessani – koulussa, harrastuksissa, kirjoissa ja TV-ohjelmissa – näkyi ainoastaan perinteisen suomalaisen näköisiä ihmisiä. Tämä korosti erilaisuuden tunnetta, joka kulki mukanani kaikkialla. Kun muutin aikuisena Helsinkiin, minulle avautui aivan uudenlainen maailma, jossa saatoin sulautua joukkoon. Tuntui kummallisen ihanalta, että ympärillä oli muitakin samanlaisia… ja erilaisia – kaikenlaisia.

Hyvät oppimateriaalit tukevat minäkuvan muodostumistaValokuvat ovat Sanoma Pron ympäristöopin Kätkö-sarjasta, osiosta Suomen asukkaat.

On luonnollista, että jokainen ihminen hakee samaistumiskohtia, ja on myös tärkeää, että niitä voi löytää ympäriltään. Minäkuva alkaa rakentua pienestä pitäen, ja koulumaailma on osana tärkeää kasvuvaihetta, jossa itseä peilataan ympäröivään maailmaan. Lapsi viettää suuren osan ajastaan oppimateriaalien parissa, ja siksi niiden tulisi tarjota mahdollisimman rikas ja monipuolinen kuva maailmasta.

Nykypäivän oppimateriaaleissa monimuotoisuus onkin näkyvästi esillä. Kuvituksissa ja teksteissä esiintyy lapsia ja aikuisia eri kulttuuritaustoista, ikäryhmistä ja uskonnoista. Henkilöiden ja hahmojen kautta tuodaan näkyväksi sukupuolien moninaisuutta ja erilaisia tempperamentteja sekä yksilöiden persoonallisia ominaisuuksia. Materiaaleissa esiintyy erilaisia murteita, pukeutumis- ja hiustyylejä, vammaisuutta ja muita yhteiskunnassa ilmeneviä tavallisia asioita, joita jokainen voi kohdata myös arjessa.

Oppimateriaalin tuottajana pidän erityisen tärkeänä sitä, että monimuotoisuus näkyy materiaaleissa monin tavoin ja että aktiivisissa rooleissa on erilaisia ihmisiä. Toisaalta asioiden esittämisessä on oltava äärimmäisen tarkka ja hienovarainen, jotta tilanteet tuntuvat oppilaalle realistiselta, eikä asioiden mittasuhteita ole liioiteltu. On myös otettava huomioon, että Suomi on pinta-alaltaan laaja maa, ja yhdellä paikkakunnalla normaalin monimuotoinen katukuva on toisaalla epärealistinen, eikä vastaa oppilaiden arkista maailmankuvaa. Samoja oppimateriaaleja käytetään ympäri maata, joten monimuotoisuuden osalta joudutaan tekemään sopivia kompromisseja, jotta jokainen voisi löytää materiaaleista samaistumispintoja omaan arkielämäänsä.

Monimuotoiset kuvitukset lisäävät suvaitsevaisuutta Sanoma Pron matematiikan Milli-sarja (kuvittaja Noora Katto)

On ilmiselvää, että kaikki lapset eivät törmää arjessaan monimuotoisuuden koko kirjoon, mutta kun erilaisiin ihmisiin ja ilmiöihin saa tutustua turvallisessa kouluympäristössä, maailmankuva voi avartua ja suvaitsevaisuus lisääntyä. Oppimateriaalien kuvitukset antavatkin usein ponnahduslaudan hedelmällisille keskusteluille, jotka puolestaan lisäävät tietoa ja vähentävät ennakkoluuloja.

Sain jokin aika sitten asiakaspalautteen, jossa eräs opettaja kiitteli sitä, että oppikirjojen kuvituksiin on viimeisen kymmenen vuoden sisällä tullut yhä enemmän monikulttuurisuutta mukaan. Hän kertoi huomanneensa, miten suuri positiivinen vaikutus sillä on ollut hänen ei-kantasuomalaisen näköiseen oppilaaseensa ja tämän kavereihin.

Kun lapsi voi ”nähdä itsensä” kirjassa, se saa hänet tuntemaan itsensä tärkeäksi ja arvokkaaksi. Minä en intialaissyntyisenä suomalaisena lapsena saanut kokea, miltä se tuntuu, mutta onneksi voin olla mukana tarjoamassa samaistumisen tunnetta tuleville sukupolville oppimateriaalien kautta!

Kuvitus:
Piirroskuvat ovat Sanoma Pron matematiikan Milli-sarjasta (kuvittaja Noora Katto)
Valokuvat ovat Sanoma Pron ympäristöopin Kätkö-sarjasta, osiosta Suomen asukkaat.