3

Tulevaisuuden taidot

Miksi Huima on niin huima?

Huima on äidinkielen ja kirjallisuuden oppimateriaali, jossa opittavien asioiden jatkumot on rakennettu pedagogisesti vankoiksi. Nyt tekijät kertovat, miksi Huiman avulla opettaminen on helppoa ja oppiminen varmaa.

Sukellus kirjallisuuden maailmaan

Huima-sarjan tärkein tavoite on houkutella lukemisen maailmaan. Kirjojen sivuille on valittu yli 300 aitoa tekstikatkelmaa, joiden kautta päästään tutustumaan monipuolisesti erilaisiin kirjallisuuden lajeihin. Katkelmat ovat sopivan lyhyitä, mutta koukuttavia, jotta ne innostavat etsimään aidon kirjan ja lukemaan koko teoksen. Teemu Juhanin tekemät huikeat kuvitukset herättävät tekstit eloon ja kannustavat myös heikompia lukijoita kirjallisuuden pariin.

Lukutaidon tukemiseksi olemme kuvanneet yli 50 kirjavinkkausvideota, joissa oppilaat vinkkaavat lukemiaan lasten- ja nuortenkirjoja. Näiden videoiden avulla päästään yhdessä sukeltamaan moniin uusiin kirjoihin ja tuttuihin klassikoihin. Videot antavat myös mallin oman kirjavinkkausvideon tekemiseen.

− Jarno Bruun

Polkuja pitkin paremmaksi kirjoittajaksi

Huima-sarjan tehtäväkirjoissa on Kirjoittajan polkuja, joissa harjoitellaan ohjatusti tietyn tekstilajin kirjoittamista. A-polku on tarkoitettu alaspäin eriyttäväksi poluksi, jossa kirjoittajalle annetaan valmiita vaihtoehtoja tekstin rakentamiseen. B-polku antaa enemmän tilaa kirjoittajan omalle luovuudelle. Kirjoittajan polkujen avulla luovasta kirjoittamisesta tulee hauskaa!

Oikeinkirjoituksen harjoitteluun Huiman digiopetusmateriaalissa on sammakkosaneluja, joissa kurnuttavat sammakot loikkaavat esiin muistuttamaan isoista alkukirjaimista, yhdyssanoista, kaksoiskonsonanteista ja lopetusmerkeistä. Sammakkosaneluista pitävät niin oppilaat kuin opettajatkin.

− Milena Komulainen

Arvokkaat asiat laitetaan Jemmaan

Huima-sarjan arviointi on toteutettu jatkuvan arvioinnin periaatteiden mukaisesti. Huimassa oppilaalle annetaan selkeitä mahdollisuuksia osoittaa osaamistaan eri tavoin. Olennaista on myös, että oppilas saa tietää arviointikriteerit etukäteen. Huiman Jemma-tehtävien arvioinnin kriteerit ovat selkeitä niin opettajille kuin oppilaille.

Jemma-tehtävät ohjaavat oppilaita miettimään opiskelun tavoitteita. Samalla muodostuu ymmärrys siitä, miten monella tavalla osaamistaan voi oppiaineessa tuoda esille. Opettaja puolestaan saa monenlaista arvioitavaa tietoa oppilaiden osaamisesta. Jemma-tehtäviä on sekä oppikirjassa että tehtäväkirjassa.

− Nina Kilpimaa-Lipasti

Oppiminen on kaikille mahdollista

Huima-tehtäväkirjoissa kielitiedon ja oikeinkirjoituksen asioita voi opiskella tietolaatikoista tai katsoa saman asian opetusvideona digiopetusmateriaalista tai Arttu-sovelluksesta. Digiopetusmateriaalissa on koko luokalle tarkoitettuja yhteisiä harjoituksia, jotka rohkaisevat keskustelemaan ja puhumaan kielestä juuri opiskelluilla käsitteillä.

Huima-sarjassa on kolme rinnakkaista tehtäväkirjaa: tehtäväkirja, S2-tehtäväkirja sekä eriyttävä tehtäväkirja. Oppitunnilla kannattaa etenkin tehtäväkirjojen kirjoitustehtävien kohdalla katsoa digiopetusmateriaalista kaikkien tehtäväkirjojen tehtävänannot, mallit ja sanastotuki. Niistä saattaa olla tukea myös sellaisille oppilaille, jotka muuten käyttävät perustehtäväkirjaa.

Jokaisen luvun kolmannessa tehtävässä oppilas saa valita itselleen sopivan kirjoitustehtävän: alaspäin eriyttävän a-tehtävän, perustehtävän b tai taitaville kirjoittajille tarkoitetun c-tehtävän. Digiopetusmateriaalin lyhyet, nopeat kirjoitustehtävät innostavat leikittelemään kielellä ja antavat jokaiselle kirjoittajalle onnistumisen kokemuksia.

Myös oppimisen arvioinnissa on huomioitu monenlaiset oppijat. Huima-kirjojen Jemma-tehtävien lisäksi muokattavassa kolmiportaisessa koepaketissa on runsaasti kirjallisesti tai suullisesti suoritettavia kokeita ja testejä.

− Hanna Kotilainen

Kenelle: Opettajat


Lue seuraavaksi

Inspiraatiota opetukseen

Luokanopettaja arvioi: Huima on moderni ja monipuolinen äidinkielen ja kirjallisuuden sarja

Inspiraatiota opetukseen

Huima-sarja opettaa vankat opiskelu- ja mediataidot kaikille

Opevinkit

Huima-sarjan tekijöiden vinkit äidinkielen tunneille