3

Opevinkit yläkouluun

Loistovinkki: Näin käsittelet rikoskirjallisuutta yläkoululaisten kanssa

Murhatutkintaa, katoamisia ja rikoksia. Rikoskirjallisuus tarjoaa lukijalle jännityksen lisäksi mahdollisuuden seurata rikosten selvittämistä ja pohtia syyllistä sekä teon motiivia. Laadimme yläkoulun äidinkielen ja kirjallisuuden tunneille vinkit rikoskirjallisuuden käsittelyyn.

Loisto-sarjassa on laajoiksi kirjallisuusaineistoiksi valittu aina kokonaiset tekstit. Lisäksi tehtävissä on paljon tekstikatkelmia. Mukana on uutta ja vanhaa kirjallisuutta, ja sarjaan valitut novellit ovat keskenään eri tasoisia ja eri mittaisia.

Novellien käsittely on erityisen tehokasta digiopetusmateriaalista löytyvien vaiheistettujen tarkan lukemisen kysymysten avulla.

− Näiden kysymysten avulla tekstiä on helppo tarkastella pienissä pätkissä ja pohtia novellin kerronnan ja juonen yksityiskohtia, joten niistä on apua varsinkin heikoille lukijoille. Kysymyksiä voidaan käydä läpi yhdessä tunnilla, tai ne voi tulostaa jokaiselle oppilaalle. Digiopetusmateriaalista löytyy myös vastaukset kysymyksiin, kertoo Loisto-sarjan tekijäryhmään kuuluva Riikka Vaitniemi.

Lisäksi opettaja voi teettää tunneilla digiopetusmateriaalista löytyviä, yhdessä tehtäviä harjoituksia.

− Opiskelua voi maustaa lisämateriaaleilla, joita löytyy jokaisesta luvusta runsaasti. Loiston ajatus on, että jokainen opettaja tuntee ryhmänsä ja voi valita kullekin ryhmälle sopivimmat tehtävät digiopetusmateriaalin valikoimasta, Vaitniemi ideoi.

Vaitniemi työskentelee yläkoulun äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana Tampereella. Pyysimme häneltä vinkit rikoskirjallisuuden käsittelyyn Loisto 8 -materiaalien avulla.

Näin tutustutte rikoskirjallisuuteen Loiston materiaaleilla

Rikoskirjallisuus-luku on vapaasti käytettävissä Loisto 8 Digiopetusmateriaalissa, josta löytyvät kaikki käsiteltävät aineistot ja harjoitukset. Aiheen käsittely on jaoteltu kolmelle eri oppitunnille, mutta voit ottaa käyttöösi myös osia kokonaisuudesta.

Siirry Loisto 8 Rikoskirjallisuus-lukuun tästä »

1. oppitunti

Ensimmäisellä tunnilla perehdytään rikoskirjallisuuden käsitteisiin videon, tekstin ja harjoituskirjan tehtävien avulla.

  • Katsokaa yhdessä digiopetusmateriaalista löytyvä aihetta alustava motivointivideo, jossa rapu huomaa helmen kadonneen. Keskustelkaa aiheesta yhdessä videon kysymysten avulla (5 min).
  • Lukekaa tekstikirjan tekstit sivuilta 106−109 ja tutkikaa niihin liittyviä kuvioita. Tekstit voi myös kuunnella digiopetusmateriaalin tai Arttu-sovelluksen avulla (20 min).
  • Tehkää yhdessä Tunnistakaa rikoskirjallisuuteen liittyviä asioita -tehtävä digiopetusmateriaalin kohdasta Harjoitellaan yhdessä (5 min).
  • Lopuksi oppilaat tekevät itsenäisesti tai pareittain harjoituskirjasta tehtävät 1 ja 3 sivuilta 76 ja 78 (15 min).

2. oppitunti

Toisella oppitunnilla aihetta syvennetään Joulukuusen ryöstö -tekstin ja siihen liittyvien harjoitusten sekä kirjakarusellin avulla.

  • Lukekaa yhdessä Joulukuusen ryöstö -novelli tekstikirjan sivuilta 112−115. Käsitelkää tekstiä digiopetusmateriaalin Syvennetään-osiosta löytyvien tarkan lukemisten kysymysten avulla (30 min).
  • Tehkää tekstikirjan tehtävä 4 sivulta 109−110 (10 min).
  • Tutkikaa rikoskirjallisuuden kirjakarusellia digiopetusmateriaalin kohdasta Harjoitellaan yhdessä (5 min).

3. oppitunti

Kolmannella tunnilla oppilaat pääsevät pelaamaan Rikollisliiga-peliä ja tekemään siihen liittyvän lisäharjoituksen.

  • Pelatkaa Rikollisliiga-peliä. Ohjeet ja materiaalit löytyvät digiopetusmateriaalin Harjoitellaan yhdessä -osiosta (30 min).
  • Tehkää harjoituskirjan tehtävä 4 sivulta 79 (15 min).
Kenelle: Opettajat


Lue seuraavaksi

Opevinkit yläkouluun

Opetusvinkki: Kielenhuoltopeli

Tulevaisuuden taidot

Kysy, kuuntele, kommentoi − Loiston vuorovaikutusharjoitukset kantavat tulevaisuuteen

Inspiraatiota opetukseen

Äidinkielenopettaja: Loisto on raikas ja innostava oppimateriaali