3

Arviointi

Level Up-sarjan arviointi avaa päättöarvioinnin kriteereitä jo seiskaluokalta lähtien

Miten päättöarvioinnin kriteerit on huomioitu Level Up -sarjassa? Entä millaisia työkaluja opettajalle löytyy arvioinnin tueksi? Kysyimme vinkit arviointiin sarjan tekijäryhmään kuuluvalta arvioinnin asiantuntijalta Pauliina Kanervolta.

Yläkoulun A-englannin Level Up -sarjassa on panostettu arviointiin. Sarjan tekijäryhmään kuuluva Pauliina Kanervo kertoo tarkemmin, miten arviointi ja päättöarvioinnin kriteerit toteutuvat sarjassa. Kanervo on toiminut pitkään Oulun kaupungilla kieltenopetuksen kehittämistehtävissä. Hänellä on myös pitkä kokemus englannin ja saksan kielen opettajana sekä oppikirjailijana useammassa sarjassa.

Päättöarvioinnin kriteerit pohjana arvioinnin suunnitellussa

Kanervo kertoo, että tekijäryhmälle oli luonnollisesti tärkeää, että oppimateriaalit pohjautuvat opetussuunnitelmaan. Peruskoulun päättöarvioinnin kriteerit on laadittu kaiken arvioinnin tueksi. Opetussuunnitelmassa on kymmenen tavoitetta, joista ensimmäiset viisi ovat ns. ei-kielellisiä tavoitteita, kuten kieli- ja kulttuuritietoisuuteen sekä kielenopiskelutaitoihin liittyviä tavoitteita. Tavoitteet 6–10 taas sisältävät kielitaidon osa-alueet, kuten taidon toimia vuorovaikutuksessa sekä taidon tuottaa ja tulkita tekstejä.

– Level Up -sarjan arviointia mietittäessä lähdimme suuntaamaan ajatuksen päättöarvioinnin kriteereitä kohti jo sarjan alusta asti. Esimerkiksi koepaketissa on runsaasti näihin kaikkiin osa-alueisiin liittyviä arvioitavia tehtäviä, Kanervo kertoo.

Kieli- ja kulttuuritietoisuuden ja kielenopiskelun taidot helposti arvioitavissa

Kanervo kertoo, että päättöarvioinnin kriteerit voivat olla joskus vaikeasti tulkittavia. Sen vuoksi tekijäryhmä on pyrkinyt avaamaan tavoitteita ja arviointia oppimateriaalin sisällä sekä tekemään arvioinnista selkeämmän kokonaisuuden, joka on helpompi hahmottaa ja ymmärtää.

– Esimerkiksi päättöarvioinnin kriteereissä olevia määrän ilmaisuja kuten ”joitain” tai ”rajallisen määrän” voi olla hankala tulkita, Kanervo sanoo.

Myös työskentelyntaitojen sekä kieli- ja kulttuuritietoisuuden arviointi voi olla haastavaa, koska niitä ei ole perinteisesti dokumentoitu summatiivisen arvioinnin edellyttämällä tavalla.

– Kieli- ja kulttuuritietoisuuteen liittyviä tavoitteita voidaan arvioida esimerkiksi osana projektitehtäviä, joita on harjoituskirjassa jokaisen teeman lopussa, Kanervo kertoo esimerkin.

Tavoitteet ja arviointi läpinäkyviksi myös oppilaalle

Opetussuunnitelmassa korostetaan myös sitä, että tavoitteita on avattava oppilaille ja sanoitettava heidän kielellään. Level Up -sarjassa arviointi on haluttu tehdä mahdollisimman läpinäkyväksi.

– Sarjan hahmokortit pohjautuvat opetussuunnitelman tavoitteisiin ja päättöarvioinnin kriteereihin. Oppilas näkee jo kirjan alussa hahmojen taitotasot ja tavoitteet: Scout harjoittelee perustaitoja, Adventurer soveltaa ja Explorer soveltaa ja syventää osaamistaan, Kanervo kuvaa.

Oppimateriaalissa on jokaisen teeman alussa teemaan virittäytyminen. Oppilaat arvioivat teeman alussa osaamistaan, oppimistaan ja kielenopiskelutaitojaan sekä asettavat tavoitteita teemaan liittyen. Teeman lopussa oppilaat arvioivat, kuinka hyvin he ovat esimerkiksi oppineet teeman aihepiirit tai miten he ovat kehittyneet kielitaidon eri osa-alueilla. Harjoituskirjan poluissa oppilas näkee, millaisia tehtäviä hän voi tehdä, jotta pääsee pidemmälle. Tehtävät on jaoteltu kolmen eri timanttitason mukaan.

– Koepaketista löytyy opettajan tueksi rubiikit, joilla on helpompi arvioida suullista ja kirjallista tuottamista. Ne on rakennettu suoraan päättöarvioinnin kriteereihin pohjaten. Myös oppilaiden esitelmien arviointiin löytyy oma rubriikkinsa, joka on hyvä käydä läpi ennen esitelmien tekemistä, jotta oppilaat tietävät, miten heitä arvioidaan, Kanervo kertoo.

Kattava koepaketti opettajan apuna

Koetehtävissä on huomioitu samat taitotasot kuin harjoituskirjan tehtävissä. Tarjolla on yhden, kahden ja kolmen timantin tehtäviä, joista opettaja voi valita omille oppilailleen sopivimmat.

– Opettajan työn tueksi on kattava koepaketti, jonka avulla summatiivinen arviointi on helpompaa. Kaikkiin kirjan sisältöihin on omat summatiiviset koetehtävät ja sanastoihin omat sanakokeet. Lisäksi paketissa on kielenopiskelutaitoihin liittyviä tehtäviä, Kanervo sanoo.

Opettaja voi käyttää arviointia ja tasoajattelua haluamallaan tavalla, ja eriyttäminen on tehty helpoksi.

Words & Phrases -aukeamalla on keskeiset ilmaukset ja teemasanasto. Basic text -osio on helpompi ja alaspäin eriyttävä teksti, joka sisältää Words & Phrases -aukeaman sanastoa ja yksikertaisempia virkerakenteita. Main text -osio sisältää uutta sanastoa ja haastavampia virkerakenteita.

– Kaikkea ei ole tarkoitus testata, vaan materiaali on tehty niin, että yksi teema käsittelee tiettyä aihepiiriä eri näkökulmista. Jos tarvitsee helpomman kokeen, se kannattaa tehdä esimerkiksi Words & Phrases -osion ja Basic textin pohjalta, Kanervo vinkkaa.

Kokeiden tehtävänannot löytyvät niin englanniksi kuin suomeksi

– Joskus luokassa voi olla oppilaita, joilla on vahva englanti, mutta ei niin vahva suomen kielen taito. Aiemmin tein itse kuunteluista ja tekstinymmärtämisistä paljon sisältökysymyksiä englanniksi. Level Up -sarjan koepaketissa niitä on valmiina. Opettaja voi toki käyttää englanninkielisiä kysymyksiä myös kaikkien oppilaiden kanssa, Kanervo kertoo.


Pauliina Kanervon vinkit arvioinnin monipuolistamiseen sarjan avulla

1. Hyödynnä valmiita malleja arvioinnin tavoitteista myös oppilaiden kanssa

Kun sarjan ottaa käyttöön, opetussuunnitelman tavoitteiden ja arvioinnin kriteerien läpinäkyväksi tekeminen on oppilaiden kanssa helpompaa hahmokorttien kautta. Valmiit materiaalit koepaketissa auttavat summatiivisen arvioinnin tekemisessä.

Koemateriaalissa olevat arviointirubriikit on rakennettu opettajan tueksi, mutta myös oppilaille. Rubriikkien avulla oppilaille on helpompi avata arvioinnin kriteereitä etukäteen. Rubriikit on tarkoitettu mm. suullisen ja kirjallisen esityksen sekä työskentelyntaitojen arviointiin.

2. Älä hukuta itseäsi arviointiin, vaan kuljeta sitä matkassa koko lukuvuoden ajan

Suunnitelmallisuus helpottaa opettajan arviointityötä. Lukuvuoden aluksi on aina hyvä palata opetussuunnitelman tavoitteisiin ja pohtia, miten arvioinnin toteuttaa.

Ole armollinen itsellesi. Kun tarkastellaan esimerkiksi yhtä Level Up -sarjan summatiivista koetta, huomataan helposti, että kokeella tulee arvioitua montaa eri tavoitetta kerralla. Kokeita ei siis tarvitse pitää suurta määrää. Arviointi helpottuu, kun koko lukuvuoden arviointipysäkit on suunniteltu jo lukuvuoden alussa.

3. Level Up ja formatiivinen arviointi

Jokaisen teeman alussa oppilaat arvioivat oppimistaan, osaamistaan ja työskentelyntaitojaan. He pohtivat esimerkiksi sitä, miten opiskelevat englantia tai millä kielitaidon osa-alueilla heillä on vielä kehitettävää. Harjoituskirjassa oppilaat voivat itse testata osaamistaan tekemällä Main textin ja Grammar-osion jälkeen Checkpoint-aukeaman tehtävät. Teeman lopuksi oppilaat arvioivat vielä omaa edistymistään.

4. Level Up ja summatiivinen arviointi

Summatiivisen arvioinnin tueksi opettajalle on laadittu kattava koepaketti, joka sisältää muun muassa:

  • Kolmentasoisia tehtäviä kaikkiin teeman osioihin
  • Saneluita
  • Reagointitehtäviä
  • Kirjallisia viestintätehtäviä
  • Kuunteluita
  • Tekstinymmärtämisiä
  • Tehtäviä kirjalliseen tuottamiseen
  • Suullisia kokeita
  • Kielenopiskelutaitoihin liittyviä pohdintatehtäviä
  • Videotehtäviä
  • Arviointirubriikit kirjoitelmien, esitelmien ja suullisten tuotosten arviointiin
Kenelle: Opettajat