3

Uratarinat

Head of Sales Veli-Matti Uusipaikka pitää myyjän ja asiakkaan luottamuksellista suhdetta edelleen myynnin tärkeimpänä kulmakivenä

Veli-Matille ihmisten aito kohtaaminen ja kuunteleminen ovat tärkeää ja tekevät työstä merkityksellistä.

Olen Veli-Matti Uusipaikka ja vastaan Sanoma Prolla Suomen myyntiorganisaatiosta aina esiopetuksesta ammatilliseen koulutukseen. Myyntitiimimme koostuu lisäkseni neljästä myyntipäälliköstä sekä kuudesta aluemyyntipäälliköstä, jotka kukin toimivat omilla alueillaan.

Olen aloittanut kustantajan palveluksessa jo yli 30 vuotta sitten. Siirryin aikoinaan luokanopettajan toimesta ensimmäiseen tehtävääni Weilin&Göös:ille oppimateriaalikonsultiksi. Koska vastasin aloittelevana myyjänä koko maantieteellisestä alueesta Kristiinankaupungista aina Utsjoelle asti alakouluissa, yläkouluissa ja lukioissa, autossa istuminen tuli alkuun todella tutuksi pelkästään pitkien välimatkojen takia.

Olen ehtinyt nähdä urani aikana jo useampia opetussuunnitelmia ja myös koulumaailmaan vaikuttavan digitaalisen kehityksen ja muutoksen. Se, mikä ei kuitenkaan ole muuttunut vuosien saatossa, on ihmisten aito kohtaaminen ja sen merkitys omalle työlle ja työn tuloksille koulumaailmassa. Myyjän ja asiakaspalvelijan tärkein – ja samalla palkitsevin – tehtävä on edelleen luoda luottamuksellinen ja rehellinen suhde asiakkaaseen. Eikä tuo luottamus synny aina ensimmäisessä tapaamisessa, vaan siihen tarvitaan usein pidempi yhteinen matka. Uskonkin, että pitkän työuran etu myös työnantajalle syntyy juuri näistä asioista.

Työni on ollut kaikkina näinä vuosina oppimateriaalien parissa myös Sanoma Prolla palkitsevaa ja vaihtelevaa, varsinkin kun työtehtävät ovat myös isossa organisaatiossa muuttuneet ja kehittyneet. Hienoa on myös ollut se, että olen aina pystynyt seisomaan oman asian ja yrityksen arvojen takana, ja työllä on ollut aito merkitys. Koulutus ja ihmisen oppimisen tukeminen ovat asioita, joiden kehittäminen on aidosti arvokasta vuodesta toiseen.

Näin pitkään uraan mahtuu hauskoja ja yllättäviä tarinoita romaaniksi asti, mutta eräs koulukäynti kaukaa vuosien takaa on jäänyt erityisesti mieleen. Vein koulukäynnille materiaalinäyttelyn oheen perinteisen kermakakun, jonka olin aamulla noutanut lähileipomostani. Opettajien ilmeet olivat välitunnilla hämmentyneitä, ja he pyysivät minuakin maistamaan tuomaani tarjoilua. Leipuri oli tehnyt kermavaahdon aamun aikaisina tunteina ja epähuomiossa lisännyt siihen suolaa sokerin sijaan. Maku oli siksi ymmärrettävästi aika poikkeuksellinen. Nuorena myyjänä kipaisin tietenkin saman tien lähikaupasta tilalle muuta tarjottavaa, ja tämäkin käynti sai onnellisen lopun.

Kenelle: Opettajat


Lue seuraavaksi

Uratarinat

Toimituspäällikkö Terhi Malmivaara arvostaa yhteistyötä

Uratarinat

Palveluneuvoja Sandra Sävikarin työpanos auttaa konkreettisesti opettajien ja oppilaiden arjen sujumisessa

Uratarinat

Digituottaja Hieu Tranin positiivinen asenne tarttuu myös kollegoihin