3

Ajankohtaista

Pedagoginen sydän tiivistää arvolupauksemme

Työstimme vuoden 2019 aikana pedagogisia arvolupauksiamme. Liiketoimintajohtajamme Mika Perttola kertoo, että yhdessä määritellyt arvolupauksemme toimivat kaiken tekemisemme pohjana. Arvolupaukset kattavat kaikki kouluasteet ja oppiaineet, joihin tuotamme oppimateriaalia ja palveluita. Jokaisessa

Inspiraatiota opetukseen

Positiivinen pedagogiikka osana varhennettua kieltenopetusta

Tekijämme

Tutustu Allihopa!-sarjan tekijöihin

Inspiraatiota opetukseen

Monipuoliset oppimateriaalit tukevat yksilöllistä opintopolkua

Opevinkit

Vinkit Arttu-sovelluksen käyttöön yläkoulussa

Parityöskentelyä
Arviointi

Kohti yhdenvertaisempaa arviointia – näin perusopetuksen arvioinnin uudistaminen etenee

Inspiraatiota opetukseen

Milena Komulaisen tunneilla syvennytään kirjallisuuteen lukumajojen kätköissä

Arviointi

Näin Lähde helpottaa terveystiedon arviointia

Inspiraatiota opetukseen

Kotitalous on ilmiöoppimista parhaimmillaan

Motivointi

Monipuolinen matematiikka innostaa ja kehittää ajattelun taitoja

Opevinkit yläkouluun

Kokeile ihania glögiohjeita!

Tulevaisuuden taidot

Hyvä medialukutaito auttaa menestymään tulevaisuudessa

Motivointi

Lukemisen ei tarvitse olla suorittamista – vinkit lukuinnostuksen herättämiseen

Inspiraatiota opetukseen

Ihmettelyn mestarit – tiedekasvatus kotona ja koulussa

Inspiraatiota opetukseen

Nuorten lukutaidolla rakennetaan parempaa tulevaisuutta

Arviointi

Vinkit Kompassi-kokeiden käyttöön

Ajankohtaista

Mitä ajatuksia LOPS 2021 herättää oppimateriaaliemme tekijöissä?

Motivointi

Lukutaidon lähteillä – miten lukuinto syntyy?