Mitä todistuksen kuuluisi kertoa? Miksi ja miten oppilaita ylipäätään arvioidaan? Tuoko todistus hyvän lomailumielen?

Arviointiurakan äärellä on tänäkin vuonna tuskaillut moni opettaja, varsinkin kun uusi opetussuunnitelma asettaa arvioinnille uudenlaisia tavoitteita. Arvioinnin tulisi olla jatkuvaa, osallistavaa, yksilöllistä, vuorovaikutteista, oikeudenmukaista, objektiivista ja ennen kaikkea kannustavaa. Sen pitäisi vahvistaa oppilaan itsetunnon kehittymistä ja metakognitiivisia taitoja. Jokainen osaa lukea OPSista nämä arvioinnin tavoitteet, mutta haasteellista on toteuttaa arviointi käytännössä niin, että oppilaat olisivat tasa-arvoisessa asemassa ympäri Suomea. Monipuolisuuden vaatimukset, pirstaleisuus ja yhteisten työkalujen puuttuminen tekevät siitä opettajille todella työlästä.

Arviointi ei ole ollut aina kannustavaa

Arvioinnin sijaan ennen käytettiin ilmaisua “arvostelu”, jonka tarkoitus oli lähes yksinomaan laittaa oppilaat paremmuusjärjestykseen ja vertailla heitä toisiinsa. Koearvosanoilla testattiin opiskeltujen oppisisältöjen hallitsemista, pääasiassa ulkomuistia. Todistus määritteli oppilaan tason kussakin oppiaineessa ja valitettavan usein myös ihmisenä. Tyly numeroarvostelu ja raaka palaute saattoi murskata oppilaan unelmat jo varhaisessa vaiheessa, kuten Kari Uusikylä toteaa tuoreessa YLE uutisten julkaisemassa artikkelissaan. Uusikylä toivookin, ”ettei koululaisia jaettaisi seiskan ja kympin oppilaisiin”. Arvioinnin luonnetta on pyritty varsinkin nuorilla oppilailla lieventämään avaamalla arviointia sanalliseksi, mutta kovin moni perhe – sekä oppilaat että huoltajat – kyselevät edelleen numeroiden perään. Niiden on totuttu olevan koulumenestyksen autuaaksitekevä mittari. Vaikka sanallisen arvioinnin avulla voitaisiin kuvata yksityiskohtaisemmin oppilaan tiedollista ja taidollista edistymistä, ei perinteisistä kouluarvosanoista tahdota päästää irti millään.

Uuden OPSin mukaan oppimisen ja osaamisen arviointia

Uuden opetussuunnitelman mukainen oppimisen arviointi on jatkuvaa, ja siinä tarkkaillaan oppilaan edistymistä suhteessa tämän omiin yksilöllisiin tavoitteisiin. Opettajan rooli on olla kannustava valmentaja, jonka ohjauksella oppilas oppii pikkuhiljaa asettamaan itselleen realistisia tavoitteita ja arvioimaan niitä vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Opettaja dokumentoi oppilaan edistymistä pitkin kouluvuotta, mutta olennainen muutos on se, että myös oppilas nostetaan arvioinnissa aktiivisempaan rooliin oman edistymisensä tarkkailijana.

Osaamisen arviointi, jonka parissa tänäkin keväänä on taas pakerrettu, on sen sijaan oppilaan osaamisen tason määrittelyä suhteessa opetussuunnitelman tavoitteisiin. Tämä tehdään kunkin lukuvuoden päättyessä, ja sen avulla kartoitetaan, millaisista lähtökohdista oppilas jatkaa harjoittelua seuraavana lukuvuonna. Myös tämän arvion pitäisi perustua kaikkeen lukuvuoden aikana osoitettuun osaamiseen, ei ainoastaan koesuorituksiin. Osaamisen arvioinnin merkitys korostuu erityisesti 9. luokan päättöarvioinnissa, jossa oppilaiden osaamisen pitäisi olla yhtenäisesti mitattavissa ja vertailukelpoista jatko-opintoja varten. Tässä on kuitenkin vielä haasteita, jotta voidaan taata kaikkien suomalaiskoululaisten tasa-arvoisuus.

Itseohjautuvuuteen tähtäävä arviointi muuttaa myös kokeiden merkitystä, ja nekin voidaan nähdä jatkossa enemmän jatkuvan arvioinnin työkaluina kuin oppilaan tason mittareina. Niillä voidaan antaa oppilaalle tietoa siitä, mitä hän on jo oppinut ja mitä pitää vielä harjoitella. Huomattavaa on, että kaikkien ei tarvitse oppia samoja asioita, vaan jokainen oppii OPSin sisällöt omalla tasollaan ja omalla tavallaan. Niin myös arvioinnissa tulee ottaa huomioon oppilaan yksilölliset lähtökohdat.

Arvioinnin arki -kyselystä selviää, että opettajat kaipaavat tukea arviointiin

Olen saanut tämän kevään aikana omaksua arvioinnin uusia tuulia ja tutustua lähemmin opettajien ajatuksiin arvioinnista Sanoma Pron tekemän Arvioinnin arki -kyselyn välityksellä. Opettajien mielessä pyörii paljon kysymyksiä: Miten arvioidaan yhtä aikaa kannustavasti ja realistisesti? Miten huomioidaan yksilölliset lähtökohdat pitäen kuitenkin kiinni oppilaiden tasa-arvosta? Miten aika riittää jokaisen yksilölliseen ohjaamiseen? Kyselyn tulokset kertovat totuuden siitä, että opettajat tarvitsevat tukea, työkaluja ja selkeitä käytänteitä voidakseen toteuttaa uutta arviointia yhtenäisesti. Me Sanoma Prolla haluamme jakaa taakkaa opettajien kanssa ja olla mukana kehittämässä tulevaisuuden työkaluja arvioinnin tueksi. Jatkuvan arvioinnin haasteisiin vastaava Kompassi–työkalumme helpottaa jo nyt monen arkea, ja uskon digitaalisten ratkaisujen tuovan jatkossakin apua arviointityöhön.

Oppilaat ansaitsevat oikeudenmukaista arviointia, joka kannustaa heitä kehittämään itseään ja tavoittelemaan unelmiaan. Opettajat ansaitsevat tukea uusien haasteiden edessä, jotta voivat jatkossakin heittäytyä kesälomalle hyvillä mielin. Yhteistyöllä pystymme selättämään haasteet ja luomaan toimivia työkaluja arvioinnin arkeen!