Vuosi sitten keväällä pohdin blogikirjoituksessani sitä, kuinka hyvin uudet arvioinnin tavoitteet toteutuvat, ja ovatko oppilaat ympäri maan tasa-arvoisessa asemassa arvioinnin suhteen. Nyt on taas aika pohtia arvioinnin kehitystä.
Uusien tavoitteiden omaksuminen ja toimintatapojen muokkautuminen vaatii aikaa, mutta koulujen toimintakulttuurin muutoksella päästään pikkuhiljaa kohti tasa-arvoisempia koulupolkuja.
Omien havaintojeni mukaan uudet toimintatavat rantautuvat kouluihin hiljalleen, mutta varmasti. Osassa kouluista ollaan jo pitkällä uusien arviointitapojen toteuttamisessa, kun taas toisaalla uusia ideoita arvioinnin toteuttamiseen vasta kehitellään ja lämmitellään. Toisaalta joissakin nopean harppauksen tehneissä kouluissa on jouduttu ottamaan muutama askel myös taaksepäin, kun teoriassa hyvältä kuulostanut suunnitelma ei toteutunutkaan käytännössä ideaalisella tavalla. Mutta tätähän kehittyminen ja muuttuminen vaatii, eikö niin? Yrittämistä ja erehtymistä. Järkevien ja oppimisen kannalta otollisten työtapojen kokeilemista ja löytämistä.
Toteutuuko tavoite oppilaan roolista aktiivisena omien tavoitteiden asettajana ja oman edistymisensä seuraajana?
Juttelin taannoin muutaman japanilaisen koulutusalan asiantuntijan kanssa, ja he olivat ihmeissään siitä, miten jo ensimmäisen luokan oppikirjoissamme on mukana itsearviointia. Hämmästystä herätti eniten se, että 7-vuotiaan pitäisi osata arvioida omia taitojaan ja edistymistään. Täsmensin heille, että arviointi nähdään meillä taitona siinä, missä muutkin taidot, eikä kenenkään oleteta osaavan mitään harjoittelematta.
Suomessa itsearviointitaitojen harjoittelu aloitetaan jo ensimmäisellä luokalla, ja kun taidot kehittyvät, arviointia voidaan monipuolistaa entisestään. Kun oppii ensin arvioimaan omaa edistymistään realistisesti, voi pikkuhiljaa oppia arvioimaan myös vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Vertaisarviointi ei ole helppoa, ja sekin vaatii harjoittelua. Ihan pienillä oppilailla vertaisarvioinniksi riittää se, että keskustellaan yhdessä esimerkiksi ryhmän toiminnasta oppimistilanteessa. Suomessa itse- ja vertaisarviointitaitojen harjoittelu on aloitettu, ja tulevaisuus näyttää tämän vaikutukset.
Arviointi on oppimisen väline
Kun arviointia tehdään vuorovaikutuksessa, ja sen harjoitteluun saa aikuisen ohjausta, oppilaalle kehittyy näkemys siitä, miten hänen kannattaa toimia tavoitteiden saavuttamiseksi. Tämä lisää itseohjautuvuutta ja sitoutumista oppimiseen. Myös opettajan suhtautuminen arviointiin ja sen muutokseen vaikuttavat siihen, kuinka oppilaat kokevat arvioinnin. Oppilaalla on oikeus saada osaamisestaan sekä edistymisestään todenmukaista palautetta kannustavassa muodossa, ja tässä opettajan ammattitaito on merkittävässä asemassa. Käytettävät arviointitavat vaikuttavat oppilaan itsetunnon kehittymiseen ja siihen, jääkö oppilaalle arvioinnista positiivinen vai negatiivinen tunnelma.
Arviointitapojen kehitys jatkuu, ja mielestäni suunta on oikea. Parhaiden työtapojen löytäminen ei ole aina helppoa, ja se vaatii harjoittelua meiltä kaikilta. Me Sanoma Prolla haluamme tukea kouluja arvioinnin haasteissa ja pyrimme kehittämään hyödyllisiä työkaluja arvioinnin tueksi. Ideoita arvioinnin toteutukseen löytyy jo nyt niin materiaaliemme sisältä kuin erillisistä sovelluksistakin. Uusimpia jatkuvan arvioinnin työkalujamme ovat Ohjaamo sekä Kompassi-digiarviointityökalu. Haluamme olla myös jatkossa tiivisti mukana kehittämässä välineitä sekä oppilaiden itse- ja vertaisarviointiin että opettajan arviointityöhön. Parhaita tuloksia olemme saaneet aikaan yhteistyössä opettajien ja oppilaiden kanssa, joten jatketaan yhdessä kehittymistä – ensi vuonna olemme taas askeleen pidemmällä!
