Syyskuun Balanssin puhujaksi saapuu Aleksis Salusjärvi. Hän puhuu lukutaidosta eloonjäämistaitona, “toivottomista tapauksista” ja yhdestä Suomen parhaista PISA-kouluista. Katso tallenne.
Aleksis Salusjärvi on helsinkiläinen kirjallisuusalan ammattilainen ja opettaja. Uransa aikana hän on muun muassa tehnyt kirjallisuusaiheisia ohjelmia televisioon, radioon ja podcasteihin sekä päätoimittanut kulttuurilehtiä.
Balanssi-puheenvuorossaan Salusjärvi käsittelee lukutaidon ja syrjäytymisen välistä suhdetta. Viimeisten seitsemän vuoden aikana hän on kiertänyt ympäri Suomea ja opettanut noin 10 000:ta 13–29-vuotiasta nuorta.
Salusjärvi on etsinyt erityisesti sellaisia nuoria, joilla on hankaluuksia elämässä pärjäämisen kanssa. Sen seurauksena hän on päätynyt esimerkiksi sairaalakouluun ja vankiloiden nuorten osastoille.
– Näihin paikkoihin päätyneillä nuorilla on usein yllättävän hyvät tekstitaidot, ja heidän näkökulmansa luo uutta valoa siihen, miksi lukutaito on merkityksellistä kaikille. Lukutaito on elintärkeää: jos ei löydä itseään tarinoiden maailmasta, jää ulkopuoliseksi. Oma paikka maailmassa jää löytymättä, Salusjärvi toteaa.
Puheenvuorossaan hän tuo myös esiin kokemuksiaan Tyrnävän Kuulammen koulusta, joka on saanut erinomaiset PISA-tulokset ja pohtii, mitä yhteistä ja eroa on “toivottomien tapausten” ja PISA-menestyjien välillä.
Tunnin kestävän Balanssi-tilaisuuden lopussa on paneelikeskustelu, jossa ovat Salusjärven lisäksi mukana Sanoma Pron lukion myyntipäällikkö Ari Heiskanen ja opettaja Márton Hirvonen. Lue Salusjärven vastaukset tilaisuuden aikana chatissa esitettyihin kysymyksiin tästä »
Katso tallenne tästä »
Mikä on Balanssi?
Koulun, työn ja oman vapaa-ajan yhteensovittaminen vaatii muuttuvassa maailmassa ponnisteluja. Sopivan tasapainon saavuttamiseksi jokainen meistä tarvitsee tukea ja tuoreita ideoita. Haluamme innostaa ja antaa virtaa tärkeään opettajan työhön. Siksi järjestämme virtuaalisia Balanssi-tilaisuuksia, joista saat inspiraatiota opettamiseen, oppimiseen ja omaan elämään. Lue lisää»