3

Inspiraatiota opetukseen

Espanjan Mi Mundo -sarja on tehty nuorten elämää ajatellen

Mi Mundo -sarja tuo espanjan opiskeluun hauskuutta, sillä se sisältää paljon erilaisia toiminnallisia ja pelillisiä tehtäviä, videosisältöjä ja musiikkisuosituksia. Kirjan rajattu sisältömäärä sopii sekä yläkouluun että lukioon, ja se tuo kiireettömyyttä uuden kielen opiskeluun.

Miten saada nuoret innostumaan kielen opiskelusta? Uudessa yläkoulun ja lukion espanjan Mi Mundo -sarjassa oppilaat ja opiskelijat pääsevät kiinni autenttiseen kieleen muun muassa videoblogin avulla.

Kirjassa espanjalainen Eva pitää nuoria puhuttelevaa videoblogia. Vaikka videot seuraavat kirjan aiheita, sai Eva vapaat kädet niiden tekemiseen. Videoilla haluttiin tuoda opiskeluihin sisältöjä oikeasta elämästä ja myös kannustaa nuoria aidon kielen pariin.

– Tavoitteena on ikään kuin rohkaista nuoria ulos oppikirjasta, esimerkiksi seuraamaan televisiosarjoja, kuuntelemaan musiikkia tai katsomaan videoita jo heti kielen opiskelun alkuvaiheessa, kuvailee Katja Kemppainen.

Kemppainen on yksi Mi Mundo -sarjan tekijöistä, väitöskirjatutkija ja Sastamalan opiston espanjan ja ranskan opettaja. Nyt julkaistu ensimmäinen Mi Mundoon suunnattu yläkoulun B2-oppimäärään tai lukion B3-espanjan 1. ja 2. kurssille. Yhteensä sarjaan tulee neljä osaa.

Uusia ulottuvuuksia opiskeluun monikielisyydellä ja musiikkisisällöillä

 Sarjan ensimmäisessä kirjassa on kehyskertomuksena seikkailumatka Espanjan halki. Vaikka tarina on fiktiivinen, vastaavan kaltaisia matkoja järjestetään oikeasti.

– Matka tuo uusia ulottuvuuksia kirjan sisältöön. Esimerkiksi päähenkilöinä ovat espanjalainen, meksikolainen, yhdysvaltalainen ja ranskalainen nuori, millä saadaan mukaan monikielisyyttä ja -kulttuurisuutta ja vältytään opettamasta vain yhdenlaista espanjaa, Kemppainen toteaa.

Sarjassa useat toiminnalliset ja pelilliset tehtävät, jotka on aiemmin totuttu näkemään opettajan lisämateriaaleissa, on tuotu suoraan kirjaan. Videoblogin lisäksi yksi hahmoista kirjoittaa blogia, toinen tekee Instagram-postausten tapaisia lyhyitä päivityksiä, ja lisäksi kirjassa on muun muassa musiikkisuosituksia sisältöön sopivista espanjankielisistä kappaleista.

– Pyrkimys on tehdä oppimisesta hauskaa, ei yksin puurtamista. Mi Mundon kanssa opiskellessa voi pelata, kuunnella musiikkia, nousta ylös pulpetista ja tehdä yhteistyötä muiden kanssa, sillä materiaalissa on paljon yhdessä tekemistä, Kemppainen sanoo.

Myös kielioppiasioita käydään läpi uudella tavalla. Kirja ei kehota opettelemaan mitään ulkoa, vaan kertoo, miksi jokin asia on hyödyllistä osata ja mitä sillä voi tehdä tosielämässä.

Tarkkaan suunnitellut sisällöt helpottavat oppimista ja opetusta

Mi Mundo on mitoitettu opiskelijaystävälliseksi. Sisältöjen määrää on rajattu, mikä mahdollistaa sen, että asioita voi opiskella ilman kiireen tuntua.

Hyvin aikataulutettu oppimateriaali helpottaa myös opettajan suunnittelutyötä.

– Kirjan kanssa voi hyvin edetä kronologisesti, sillä olemme suunnitelleet materiaalit ajatellen sitä, mitä yhden oppitunnin aikana ehtii, kertoo Kemppainen.

Kirjassa on myös otettu huomioon se, että lukion ensimmäiset kurssit ovat usein hyvin täynnä tietoa ja materiaalia, jolloin asioita voi helposti jäädä käymättä läpi. Yläkoulussa puolestaan on usein tarvetta runsaammalle oppimateriaalille. Mi Mundossa ongelma on ratkaistu niin, että kirjassa on yläkoulun opetussuunnitelmaa toteuttavat kaksi ylimääräistä tekstikappaletta sekä lisätehtäviä, jotka eriyttävät ylös- ja alaspäin.

Sarja opettaa muutakin kuin espanjaa ja espanjankielisten maiden kulttuuria. Kirjassa tuodaan esiin monikielisyyttä, ja materiaali ylittää myös oppiainerajoja, sillä mukana on esimerkiksi maantiedettä ja musiikkia. Kemppaisen mukaan pyrkimyksenä onkin ollut herättää oppilaiden kiinnostusta opiskeluun yleensä.

– Mi Mundon tavoitteena on myös oppimaan oppiminen ja se, että nuoret osaisivat pohtia omaa oppijuuttaan kaikkia kieliä opiskellessaan, hän sanoo.

Avainsanat: Mi mundo
Kenelle: Opettajat


Lue seuraavaksi

Inspiraatiota opetukseen

Mi Mundo 3–4: Seikkailu jatkuu!

Inspiraatiota opetukseen

Eva Monzon valloittaa videoblogillaan Mi mundossa

Opevinkit

Vinkkejä Mi mundo 1–2 -oppimateriaalista espanjan tunnille