3

Geoidi Uusi

Geoidi – avara katse maailmaan

Uudistunut Geoidi vastaa entistä paremmin opettajien ja oppilaiden tarpeisiin

Uudistunut Geoidi on selkeä ja ajantasainen yläkoulun maantiedon sarja. Geoidissa on kiinnitetty erityistä huomiota eriyttämiseen, jotta jokainen oppilas voi tutustua maantieteen maailmaan itselleen sopivalla tavalla! Lukuihin on tuotu paljon uusia elementtejä tukemaan mm. tavoitteiden asettelua, tärkeiden käsitteiden harjoittelua ja perustehtävien tekemistä.

Sarjan ensimmäinen osa Geoidi Uusi Elämän edellytykset ilmestyy 01/2025.

Päivitetyt tehtävät kaikenlaisille oppijoille

Uudistuneessa Geoidissa on opettajien toiveesta kiinnitetty huomiota siihen, että tekstikirjassa on riittävästi hyviä perustehtäviä. Helpompien perustehtävien jälkeen tehtävien vaikeustaso kasvaa, ja oppilaalta vaaditaan esimerkiksi soveltamista. Uudistuneet harjoituskirjat ovat nelivärisiä, mikä tuo iloa opiskeluun ja parantaa kirjan käytettävyyttä.

Elementtejä alaspäin- ja ylöspäin eriyttämiseen

Geoidin uudistuksessa on entisestään vahvistettu eriyttämisen keinoja niin alas- kuin ylöspäin. Uudet jaksojen aloitus- ja kertaussivut tuovat kirjaan selkeyttä ja toivottua asioiden kertaamista. Myös tehtävillä voi eriyttää alaspäin: kolmeen ensimmäiseen tehtävään pystyy vastaamaan luvun tiivistelmän, väliotsikoiden tai tehtävänannossa erikseen mainitun suppean aineiston, kuten piirroskuvan, pohjalta. Geoidin uusi Lue lisää -sivu tehtävineen eriyttää ylöspäin.

Oma-kirjasta lisäapua alaspäin eriyttämiseen

Nyt Geoidiin on saatavilla täysin uudenlainen Oma-kirja erityistä tukea tarvitseville ja valmistavalta luokalta tulleille oppilaille. Oma-kirjaa voi käyttää joko pienryhmissä tai yleisopetuksessa. Oma-kirja etenee tekstikirjan mukaisesti, mutta sisältää vain ydinasiat lyhyesti ja selkeästi esitettyinä. Sanatuki auttaa S2-oppilaita. Kirjaan täydennettävät tehtävät ovat aina samalla aukeamalla kuin niihin liittyvä teoria.

Selkeys ja ajantasaisuus antavat työrauhan

Geoidin pidettyä ulkoasua on selkeytetty entisestään, ja kuvan ja tekstin toimivuuteen on kiinnitetty erityistä huomiota. Tekstisisältö on päivitetty ja järjestystä on selkeytetty.


Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä»

"Vihdoinkin jotain tällaista on tarjolla myös meidän aineisiin!"
palauteryhmän aineenopettaja Oma-tuotteesta

Sarjan tekijät

Geoidi Uusi:

Hannele Cantell, Heikki Jutila, Minttu Kalmi, Juho Moilanen ja Marie Vainikainen
Tutustu tekijöihin»

Geoidi Oma:

Kirsi Arino, Marjo Petäjäaho, Virpi Risku, Eeva-Liisa Ryhänen ja Rea-Maria Sirén
Tutustu tekijöihin»

Geoidi Uusi- ja Koodi Uusi-oppimateriaalien rakenne ja tuoteperheet ovat samanlaiset

Tutustu uudistuneeseen yläkoulun biologian Koodi-sarjaan täältä»

Oma-oppimateriaali tukea tarvitseville yläkoululaisille

Oma-kirjat ovat rohkeasti helpotettuja ja selkeytettyjä oppimateriaaleja. Ne koostuvat tekstistä ja tehtävistä. Kirjaa on helppo käyttää rinnakkain sarjan perustuotteiden kanssa. Lue lisää»

Mitä sarjaan kuuluu?

Oppilaalle

Painettujen tekstikirjojen nimet ovat suoraan opetussuunnitelmasta. Elämän edellytykset -kirjassa tarkastellaan maapallon ilmiöitä alueellisten esimerkkien avulla. Muuttuvat maisemat ja elinympäristöt -kirjassa tutkitaan Suomen ja maapallon eri alueiden luonnon- ja kulttuurimaisemia. Ihmiset ja kulttuurit -kirjassa perehdytään väestöön, muuttoliikkeisiin, kulttuureihin, ihmisoikeuksiin ja elinkeinoihin.

Painettu harjoituskirja tarjoaa monipuolisia harjoituksia lukujen aiheisiin. Maantieteessä erityisesti karttatehtävät ovat tärkeä osa harjoittelemista.

Oma-kirja on tarkoitettu sekä S2-oppilaalle että tukea tarvitsevalle S1-oppilaalle. Se tarjoaa opittavien aiheiden ydinasiat. Tekstin lomassa olevat tehtävät tukevat oppimista, kun harjoitteleminen tapahtuu pienemmissä osissa. Oma-kirja on rakenteeltaan tavallisen tekstikirjan ja harjoituskirjan yhdistelmä, joten sitä on helppo käyttää opetuksessa rinnakkain.

Digitekstit sisältävät tekstikirjan sisällön ja havainnollistavat audiovisuaaliset materiaalit yhdessä paketissa.

Digiharjoitukset tarjoavat kattavan paketin harjoitteluun. Jokaisessa luvussa on runsaasti tehtäviä, joista iso osa on itsetarkistuvia. Näin oppilas saa heti palautteen suorituksestaan.

Oma-digikirja perustuu painettuun Oma-tuotteeseen, mutta tehtävistä suurin osa on itsetarkistuvia, joten oppilas saa välittömän palautteen osaamisestaan. Digikirjassa tekstit on mahdollista kuunnella, ja ne voi myös kääntää kymmenille eri kielille.

Arttu-sovellus tuo painetun kirjan käyttäjän ulottuville audiovisuaalisen aineiston, kuten ääneen luetut tekstit sekä videot. Lue lisää»

Sanastot-sovelluksesta löytyvät Geoidin tärkeät käsitteet. Oppilas voi harjoitella lukujen keskeisiä käsitteitä näppärien kääntökorttien avulla omalla puhelimellaan. Lue lisää»

Opettajalle

Digiopetusmateriaaliin on kerätty opetuksessa tarvittavat materiaalit samaan paikkaan. Digiopetusmateriaali auttaa opettajaa arjessa, kun samasta materiaalista löytyvät tehtävien vastaukset, opetusvinkit ja erilaiset opetuksessa tarvittavat kuvat, videot ja kartat.



Tuotteet

Geoidi Uusi Elämän edellytykset – ilmestyy 2025

Oppilaalle:

  • Tekstikirjan lukuihin on tuotu paljon uusia elementtejä tukemaan mm. tavoitteiden asettelua, tärkeiden käsitteiden harjoittelua ja perustehtävien tekemistä. Jaksojen aloitussivut jäsentävät kirjaa ja kokoavat yhteen jaksoissa opittavia asioita. Jaksojen lopussa olevat kertaussivut taas tukevat myös oppilaan kotona kertaamista.
    (Geoidi Uusi Elämän edellytykset tekstikirja)
  • Harjoituskirjassa jossa on monipuolisia tehtäviä jokaiseen tekstikirjan lukuun.
    (Geoidi Uusi Elämän edellytykset harjoituskirja)
  • Digitekstit on oppikirja digitaalisessa muodossa. (Geoidi Uusi Elämän edellytykset digitekstit)
  • Digiharjoitukset sisältävät monipuolisia tehtäviä jokaiseen tekstikirjan lukuun. Digiharjoituksissa on runsaasti itsetarkistuvia tehtäviä, mutta myös laajempia tuottamistehtäviä. Tehtävät on merkitty vaikeustason mukaan. (Geoidi Uusi Elämän edellytykset digiharjoitukset)
  • Oma-kirja sopii sekä S2-oppilaalle että tukea tarvitsevalle S1-oppilaalle. Oma-kirjan opetustekstit ovat selkeytettyjä, ja kirja tarjoaa runsaasti tuen keinoja tekstin oppimiseen sekä tehtävien tekemiseen. (Geoidi Uusi Elämän edellytykset Oma-kirja)
  • Oma-digikirja on tarkoitettu sekä S2-oppilaalle että tukea tarvitsevalle S1-oppilaalle. Digikirja tarjoaa runsaasti tuen keinoja lukemiseen sekä tehtävien tekemiseen. (Geoidi Uusi Elämän edellytykset Oma Digitekstit)
  • Arttu-sovelluksella voi katsoa ja kuunnella painettuihin kirjoihin liittyvät videot ja äänisisällöt suoraan mobiililaitteella ilman kirjautumista.
  • Sanastot-sovelluksella oppilas voi harjoitella lukujen ydinkäsitteitä omalla puhelimellaan.

Opettajalle:

  • Digiopetusmateriaalista löytyvät tehtävien vastaukset, opetusvinkit ja erilaiset opetuksessa tarvittavat kuvat, videot ja kartat. (Linkki verkkokauppaan)

Geoidi Uusi Muuttuvat maisemat ja elinympäristöt – ilmestyy 2025

Oppilaalle:

  • Tekstikirjan lukuihin on tuotu paljon uusia elementtejä tukemaan mm. tavoitteiden asettelua, tärkeiden käsitteiden harjoittelua ja perustehtävien tekemistä. Jaksojen aloitussivut jäsentävät kirjaa ja kokoavat yhteen jaksoissa opittavia asioita. Jaksojen lopussa olevat kertaussivut taas tukevat myös oppilaan kotona kertaamista.
    (Geoidi Uusi Muuttuvat maisemat ja elinympäristöt tekstikirja)
  • Harjoituskirjassa on monipuolisia tehtäviä jokaiseen tekstikirjan lukuun. (Geoidi Uusi Muuttuvat maisemat ja elinympäristöt harjoituskirja)
  • Digitekstit on oppikirja digitaalisessa muodossa. (Geoidi Uusi Muuttuvat maisemat ja elinympäristöt digitekstit)
  • Digiharjoitukset sisältävät monipuolisia tehtäviä jokaiseen tekstikirjan lukuun. Digiharjoituksissa on runsaasti itsekorjautuvia tehtäviä, mutta myös laajempia tuottamistehtäviä. Tehtävät on merkitty vaikeustason mukaan. (Geoidi Uusi Muuttuvat maisemat ja elinympäristöt digiharjoitukset)
  • Oma-kirja sopii sekä S2-oppilaalle että tukea tarvitsevalle S1-oppilaalle. Oma-kirjan opetustekstit ovat selkeytettyjä, ja kirja tarjoaa runsaasti tuen keinoja tekstin oppimiseen sekä tehtävien tekemiseen. (Geoidi Uusi Muuttuvat maisemat ja elinympäristöt Oma)
  • Oma-digikirja on tarkoitettu sekä S2-oppilaalle että tukea tarvitsevalle S1-oppilaalle. Digikirja tarjoaa runsaasti tuen keinoja lukemiseen sekä tehtävien tekemiseen. (Geoidi Uusi Muuttuvat maisemat ja elinympäristöt Digitekstit)
  • Arttu-sovelluksella voi katsoa ja kuunnella painettuihin kirjoihin liittyvät videot ja äänisisällöt suoraan mobiililaitteella ilman kirjautumista.
  • Sanastot-sovelluksella oppilas voi harjoitella lukujen ydinkäsitteitä omalla puhelimellaan.

Opettajalle:

  • Digiopetusmateriaalista löytyvät tehtävien vastaukset, opetusvinkit ja erilaiset opetuksessa tarvittavat kuvat, videot ja kartat. (Linkki verkkokauppaan)

Geoidi Uusi Ihmiset ja kulttuurit – ilmestyy 2026

Oppilaalle

  • Tekstikirjan lukuihin on tuotu paljon uusia elementtejä tukemaan mm. tavoitteiden asettelua, tärkeiden käsitteiden harjoittelua ja perustehtävien tekemistä. Jaksojen aloitussivut jäsentävät kirjaa ja kokoavat yhteen jaksoissa opittavia asioita. Jaksojen lopussa olevat kertaussivut taas tukevat myös oppilaan kotona kertaamista.
    (Geoidi Uusi Ihmiset ja kulttuurit tekstikirja)
  • Harjoituskirjassa on monipuolisia tehtäviä jokaiseen tekstikirjan lukuun. (Geoidi Uusi Ihmiset ja kulttuurit harjoituskirja)
  • Digitekstit on oppikirja digitaalisessa muodossa. (Geoidi Uusi Ihmiset ja kulttuurit digitekstit)
  • Digiharjoitukset sisältävät monipuolisia tehtäviä jokaiseen tekstikirjan lukuun. Digiharjoituksissa on runsaasti itsekorjautuvia tehtäviä, mutta myös laajempia tuottamistehtäviä. Tehtävät on merkitty vaikeustason mukaan. (Geoidi Uusi Ihmiset ja kulttuurit digiharjoitukset)
  • Oma-kirja sopii sekä S2-oppilaalle että tukea tarvitsevalle S1-oppilaalle. Oma-kirjan opetustekstit ovat selkeytettyjä, ja kirja tarjoaa runsaasti tuen keinoja tekstin oppimiseen sekä tehtävien tekemiseen. (Geoidi Uusi Ihmiset ja kulttuurit Oma)
  • Oma-digikirja on tarkoitettu sekä S2-oppilaalle että tukea tarvitsevalle S1-oppilaalle. Digitekstien opetustekstit ovat selkeytettyjä, ja kirja tarjoaa runsaasti tuen keinoja tekstinäytteiden lukemiseen sekä tehtävien tekemiseen. (Geoidi Uusi Ihmiset ja kulttuurit Digitekstit)
  • Arttu-sovelluksella voi katsoa ja kuunnella painettuihin kirjoihin liittyvät videot ja äänisisällöt suoraan mobiililaitteella ilman kirjautumista.
  • Sanastot-sovelluksella oppilas voi harjoitella lukujen ydinkäsitteitä omalla puhelimellaan.

Opettajalle:

  • Digiopetusmateriaalista löytyvät tehtävien vastaukset, opetusvinkit ja erilaiset opetuksessa tarvittavat kuvat, videot ja kartat.