3

Motivointi

Kielikoplan avulla voi tehdä luokasta kannustavan yhteisön

Kielikopla on uusi suomen kielen ja kirjallisuuden sarja luokille 3–6. Yksi sarjan keskeisimmistä arvoista on yhteisöllisyys.

Kielikopla-sarja inspiroi toimimaan yhdessä ja oppimaan toisilta sekä ennen kaikkea toisten kanssa. Kieli on vuorovaikutuksen väline, jolla rakennetaan yhteyttä ja ymmärrystä.

– Me tarvitsemme toinen toisiamme nyt ja tulevaisuudessa. Yhdessä voimme tehdä parempaa huomista, kertoo Kielikoplan tekijäryhmään kuuluva Marjo Siter.

Siter on pitkänlinjan luokanopettaja. Viimeiset kymmenen luokanopettajavuotta hän työskenteli täysinklusiivisessa yhteistoimintaluokassa. Lisäksi hän on toiminut S2-opettajana ja laaja-alaisena erityisopettajana. Tällä hetkellä hän toimii opettajankouluttajana luokanopettajakoulutuksessa.

Työssään hän on huomannut, että luokan yhteisöllisyys ja tiimioppiminen lisäävät kaikenlaisten oppijoiden motivoitumista.

– Kun luokassa toimitaan yhdessä ja oppilaiden vahvuuksien kautta, se mahdollistaa kaikkien osallisuuden ja vahvistaa oppilaiden minäpystyvyyttä. Jokaiselle tulee kokemus nähdyksi ja hyväksytyksi tulemisesta. Tämä lisää uteliaisuutta omaa oppimista kohtaan.

Jokainen oppilas on arvokas osa yhteistä luku- ja kirjoituskokemusta

Kielikoplan tekijäryhmässä on huomattu, että lukemista ja kirjoittamista pidetään edelleen usein yksinäisenä puurtamisena. Kelikoplassa tätä asettelua halutaan uudistaa.

– Meillä suomalaisilla on vahva yksin tekemisen kulttuuri, varsinkin kun puhutaan lukemisesta ja kirjoittamisesta. Kielikoplan tekijäryhmässä väittämämme on se, että tekstin ymmärtäminen syvenee yhdessä keskustelemalla. Näin päästään helpommin soveltavan ja luovan luetunymmärtämisen tasolle. Lisäksi he, joilla on harjoiteltavaa luetun ymmärtämisen pintatasolla, saavat toisilta tukea myös lukemiseen.

Lukemiseen Kielikopla motivoi lukupiirien lisäksi esimerkiksi siten, että tekstikatkelmia ja tekstejä käsitellään aina myös yhdessä. Lukukokemus jaetaan, tekstin teemasta muodostetaan mielipiteitä ja aihetta jatkojalostetaan yhdessä. Tässä yhdistyvät oma lukukokemus ja yhteisen luominen, jolloin luetun ymmärtämisen taidot vahvistuvat.

Kielikoplan harjoituskirjassa jokaisen tekstilajin kohdalla on aukeama yhteissuunnittelulle, jossa oppilaat pohtivat kirjoitustehtävää yhdessä. Siter perustelee ratkaisua sillä, että kun jo suunnitteluprosessissa on koulukaveri mukana ideoimassa, kirjoittamisesta ei tule yksin puurtamista eikä ajatuksia tarvitse sanoittaa yksin. Yhdessä syntyy aivan uusia ideoita.

– Oman idean esitteleminen voi tuntua joistakin oppilaista jännittävältä. Kielikopla kannustaa kuitenkin luottamaan koulukaveriin ja omaan tekstiin. Sarjassa myös opetellaan palautteen antamisen ja vastaanoton taitoa ohjatusti sekä kannustetaan kehumaan kaveria.

Kielikopla helpottaa näkyvästi opettajan työtä, sillä sarjaan sisäänrakennettujen ratkaisujen vuoksi opettajan ei tarvitse esimerkiksi kerätä materiaalia tunne- ja vuorovaikutustaitojen opettamiseen muista lähteistä. Taidot ovat johdonmukaisesti mukana jokaisessa harjoitus- ja käsikirjan jaksossa sekä kattavassa opettajan digiopetusmateriaalissa.

Käsikirjassa on myös oma kokonainen osio vuorovaikutustaitojen harjoittelulle. Kielikoplan arviointimateriaalissa on mukana uudenlaisia koplakokeita eli ryhmätestejä vaihtoehtona perinteisten yksilötestien rinnalle.

Näin syntyy koplavoimaa!

Siter kertoo, että luokan me-hengen syntymiseen vaikuttaa kolme Kielikoplaan mukaan otettua tekijää.

Ensimmäinen ja koko Kielikoplan läpäisevä periaate on se, että keskustelu pohjautuu toista kunnioittavaan vuorovaikutukseen. Kielikoplassa kuuntelemista, kunnioittamista, odottamista ja suoraa puhetta opetellaan systemaattisesti kolmannelta luokalta kuudennelle luokalle saakka.

Toinen me-henkeen vaikuttava tekijä näkyy uuden asian harjoittelemisessa. Kun lähdetään opettelemaan ja harjoitelmaan taitoja, ensin opetellaan yhdessä ja vasta sitten yksin. Tämä mahdollistaa toinen toisensa tukemisen jo oppimisen alussa. Kokemus huolenpidosta ja välittämisestä ovatkin yhteisöllisyyden ytimessä.

Kolmas tekijä on runsas valikoima tehtäviä, joissa kannustetaan ajattelemaan ja keskustelemaan yhdessä. Kielikoplassa siirrytään yksilökeskeisestä ”näytä mitä osaat” -tyylistä yhdessä oppimisen ja luomisen malliin. Toisten avulla voi avautua uusi oppimisavaruus!

Yhteisöllisyys näkyy myös sarjan nimessä. Kielikopla kutsuu jokaisen oppilaan jäsenekseen. Kielikoplan jäsenyys mahdollistaa pääsyn johonkin sellaiseen, mitä yksin tekemällä ei voi saavuttaa. Jokainen Kielikopla-ryhmä ja -luokka luo yhdessä jotain uniikkia ja uutta. Sarjan yhteisöllisyyteen liittyy myös tekijäryhmässä usein kuuluva huudahdus ”Koplavoimaa!”

– Parhaimmillaan koplavoima on sitä, että jokainen rohkaistuu osallistumaan omilla taidoillaan. Jokainen oppilas voi saada apua ja tukea. Koplavoima näyttäytyy läsnäolona, innostuksena ja haluna ilmaista itseään sekä toisten ajatusten kuuntelemisena, Siter kertoo innoissaan.

– Näin voi tapahtua koplavoimaantuminen! Yhdessä olemme enemmän kuin yksin.

Kenelle: Opettajat


Lue seuraavaksi

Tulevaisuuden taidot

Kielikopla tuo laaja-alaiset taidot näkyväksi myös oppilaalle

Kielikopla

Tekijämme

Tutustu Kielikopla-sarjan tekijöihin