Lukutaidon lapiomieheksi itsensä määrittelevä Aleksis Salusjärvi esiintyi Balanssi-tilaisuudessamme syyskuussa 2024. Aleksis puhui lukutaidosta eloonjäämistaitona, “toivottomista tapauksista” ja yhdestä Suomen parhaista PISA-kouluista. Kiinnostava puheenvuoro herätti keskustelua myös yleisössä. Lue Aleksiksen vastaukset tilaisuuden aikana chatissa esitettyihin kysymyksiin.
Lukeminen vaatii sisukkuutta ja sitkeyttä. Mitä hyväksi havaittuja harjoituksia käytät lukemaan innostamisessa ja lukutaidon merkityksen korostamisessa?
Lukemisen pitäisi olla sosiaalista, ja on tärkeää keskustella teksteistä. Selkeästi suuri osa nuorista kauhistuu tilanteesta, jossa he jäävät kirjan kanssa yksin sohvan nurkkaan. Lukemaan innostaminen etenkin erityisopetuksessa vaatii vuorovaikutusta oppilaan kanssa.
Käytännössä juttelen nuoren kanssa ja annan hänelle mahdollisimman lähelle hänen kiinnostuksen kohteitaan osuvan tekstin, josta haluan kuulla hänen mielipiteensä. Haluan tietää, mitä nuori kirjasta ajattelee ja lukeeko hän sitä samalla tavalla kuin minä. Hyvin usein lukemiseen innostaa sellainen kirja, joka osuu nuoren omaan kokemusmaailmaan.
“Toivottomilla tapauksilla” eli nuorilla, jotka katsovat maailmaa ulkopuolisen silmin, on säännönmukaisesti vaikeuksia keskittymisessä ja oppimisessa. Sen seurauksena heille ei synny samanlaista lukunautintoa kuin minulle. Siksi korostan luettavien tekstien merkitystä, eli teen näkyväksi sen, miten mikäkin teksti on muuttanut maailmaa ja millä tavalla se on vaikuttanut ihmisiin ja yhteiskuntaan.
Tämä liittyy juurikin lukutaidon merkityksen korostamiseen: lukutaidon instrumentaaliset arvot, viime kädessä lukutaito eloonjäämistaitona, sivuuttavat siitä syntyvän nautinnon. Lukutaidon merkitys mitataan sillä saavutettavilla tuloksilla.
Esimerkiksi rivien välistä lukemisen taito mahdollistaa sen, että tekstiä osataan kyseenalaistaa ja sen uskottavuutta voidaan arvioida. Käytännössä kaikki nuoret ovat tässä melko hyviä. He eivät vain osaa paikallistaa kriittisyyttään lukutaitoon. Iso osa opetuksesta liittyykin tällaisten asioiden paikantamiseen.
Kun tekstiin eläytyminen tuottaa vaikeuksia, on helpompi keskittyä lähilukemisen kaltaisiin tarkkaa havainnoimista vaativiin asioihin. Tyypillisin nuorten kanssa tekemäni harjoitus onkin sellainen, jossa luemme kokonaisen räppilyriikan (usein lyhyen novellin verran tekstiä) ja pohdimme puhujapositioita: minkälaisen vaikutuksen tekstin kirjoittaja haluaa itsestään antaa, mihin hän tekstillään pyrkii ja onko teksti uskottava.
Miten luodaan sellaiset tavoiteryhmät ja toimivan kokoiset ryhmät, joissa oppilas tuntee olonsa turvalliseksi?
Tuhannen taalan kysymys! Selkeästi tämä on tapauskohtaista. Olen vieraillut sadoissa luokissa ja viettänyt paljon aikaa erityisopetuksen pienryhmissä. Monesti pienluokissakin on kiusaamista ja levotonta, ja opetus on sen takia hyvin haastavaa. Silloin, kun oppilaat tukevat toisiaan ja opettajana olen kartalla, mitä kenenkin päässä pyörii tunnin aikana, voi melko suurella varmuudella sanoa, että oppilaat tuntevat olonsa turvalliseksi. Vielä varmempi tunnusmerkki tästä on se, että oppilaat uskaltavat kertoa mielipiteitään avoimesti.
Teija Juntunen, äidinkielen opettaja Kuulammen koulusta Tyrnävältä, kutsuu tätä lennonjohdoksi, jossa pidetään yllä ilmapiiriä, ja tästä suurin osa on vuorovaikutusta. Minimitavoite on se, että jokainen oppilas sanoo tunnin aikana jotain (tai kirjoittaa vastauksen, jonka luen, koska kaikki eivät uskalla puhua luokassa ääneen). Kun teen lukutaidon lapiomiehen työtä, pyrin myös saamaan jokaiselle nuorelle onnistumisen kokemuksen. Joskus se toki on hankalaa, jos luokka on hyvin passiivinen. Niille kouluille, joissa nuoret viihtyvä parhaiten, on tunnusomaista opettajien yhteistyö.
Onko kuvailemassasi mallissa keskeisempää lukutaito eloonjäämistaitona vai kirjoitustaito eloonjäämistaitona? Vaikuttaa siltä, että keskeistä on oman tekstin tuottaminen.
Molemmat ovat yhtä tärkeitä. Kyse on tekstitaidoista laajemmin. Näytin esityksessäni esimerkkejä teksteistä, joita nuoret ovat tehneet havainnollistaakseni heidän näkökulmaansa. Suurempi osa opetusajasta kuluu kuitenkin tekstianalyysiin ja lukutapoihin.
Eloonjäämistaidoksi ei riitä, että osaa kirjoittaa sanoja paperille, vaan tekstillä on oltava jokin tarkoitus, sen on liityttävä johonkin. Opetan lukemisessa implisiittisen kertojan tai runon minän tunnistamista ja tulkintaa, välineitä erilaisiin lukutapoihin. Toisena juonteena on tarinoiden merkityksen laajempi hahmottaminen.
Nämä asiat toimivat myös tekstin tuottamisen lähtökohtina, mutta isompi osa kokonaisuutta on se, että jokainen nuori tunnistaisi lukemisen merkityksen sekä viitekehyksestään että henkilökohtaisesti. Kirjallisuus toimii huonosti niin, että sitä vain vastaanottaa tai tuottaa. Se on ennemmin tekstimaailma, johon haluan nuorten osallistuvan.
Mitä haluaisit sanoa vanhemmille vanhempainillassa?
Vanhempainilloista puuttuvat säännönmukaisesti ne vanhemmat, joiden lapset hyötyisivät eniten siitä, että kotona luetaan. Koko polarisoituvan lukutaidon keskeltä löytyvät juuri nämä poissaolevat vanhemmat ja rikkinäiset perheet. Ne pari vanhempainiltaa, joissa olen ollut mukana asiantuntijana kertomassa koulun nuorten kanssa tekemistäni projekteista, ovat olleet hauskoja kokemuksia. Yleisesti ottaen varon painostamasta näitä vanhempia tekemään mitään enempää, koska viesti lukemisen tärkeydestä on jo tavoittanut heidät.
Vanhempien on kuitenkin hyvä tietää se, että lukemisen tulisi olla itsekästä – olisi valtavan tärkeää että jokainen ihminen löytäisi kirjallisuudesta itsensä ja tulisi siten nähdyksi. Pelkästään se auttaa, että vanhempi kertoo lapselleen jostakin itselleen tärkeästä kirjasta. Tutkimusten mukaan jo se, että kotona ylipäätään on kirjoja näkyvillä, esimerkiksi kirja sohvapöydällä, korreloi lapsen lukutaidon ja koulussa pärjäämisen kanssa. Optimaalista on tietysti se, että vanhemmat lukevat lastensa kanssa. Maitopurkin kylkikin riittää, jos siihen painetusta tekstistä tehdään havaintoja. Lukemista ei siis tarvitse tehdä tuntikausia suurena projektina.
Mitä muita kirjasuosituksia ja -vinkkejä sinulla on Laura Juntusen teoksen Tyttö joka en ja Zlatan Ibrahimovićin elämäkerran lisäksi? Selkokieliset kirjavinkit ja niistä saatavat kokemukset kiinnostavat myös.
Olen ollut valtavan innoissani Mikko Within Saakeli-sarjasta. Kolmas kirja on juuri tulossa. Näissä tarinoissa mennään keskeltä sisään tapahtumiin, ja tarinoiden päähenkilönä oleva nuori on sen verran elämänkolhima, että hän ei tunnu samastumiskohteena etäiseltä nuorille, jotka kompuroivat oman elämänsä kanssa. With on loistava kirjoittaja.
Vähän lapsellisempi mutta hauskempi kirjasarja on Tuomas Marjamäen Nollis – Maailman ainoa nollasarvinen, joka sopii myös ääneen luettavaksi nuoremmille.
Yleisesti ottaen nuoret tarttuvat helpoimmin tietokirjoihin ja elämäkertoihin ihmisistä, joihin he tuntevat voivansa samastua. Tällaisia uudehkoja kirjoja ovat esimerkiksi Tuomas Kyrön Aleksi Suomesta ja Seppo Lampelan kirja Miika Mehmet – Väkivallan perintö. Miikasta on sittemmin tullut erityisnuorisotyöntekijä, ja hän auttaa rikostaustaisia nuoria muuttamaan elämänsä.
Mercedes Bentson Ei koira muttei mieskään on myös kirja, jota olen lukenut monen hankaluuksiin ajautuneen nuoren kanssa.
Katso tallenne
Balanssi-tilaisuuden lopussa järjestettiin paneelikeskustelu, johon osallistuivat Salusjärven lisäksi Sanoma Pron lukion myyntipäällikkö Ari Heiskanen ja äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, oppikirjailija Márton Hirvonen.
Katso tallenne tästä »
Koulun, työn ja oman vapaa-ajan yhteensovittaminen vaatii muuttuvassa maailmassa ponnisteluja. Sopivan tasapainon saavuttamiseksi jokainen meistä tarvitsee tukea ja tuoreita ideoita. Haluamme innostaa ja antaa virtaa tärkeään opettajan työhön. Siksi järjestämme virtuaalisia Balanssi-tilaisuuksia, joista saat inspiraatiota opettamiseen, oppimiseen ja omaan elämään. Lue lisää »