Suositut Balanssi-tilaisuutemme jatkuvat myös vuonna 2023. Vuoden ensimmäiseen Balanssiin saimme puhujaksi psykologi Ville Ojasen. Yleisinhimillisessä ja kuulijaa lähelle tulevassa puheenvuorossaan Ojanen kertoi, miten aivoravistelu saa hyviä asioita tapahtumaan.
− Ihmisellä on vanhat aivot uudessa maailmassa. Inhimillinen hyvinvointi ja kyky saada aikaan hyviä asioita edellyttää uudenlaisia taitoja. Tarvitaan kykyä toimia omien ja toisten ihmisten sisäisen maailman kanssa sekä kykyä säädellä ja ohjata mieltä, Ojanen kertoo.
Tilaisuuden tallenteen katseluaika on päättynyt.
Ville Ojanen on aivotutkimuksesta väitellyt psykologi. Hänellä on kahdenkymmenen vuoden kokemus konsulttina ja valmentajana suomalaisessa työelämässä. Ojasessa laaja ja syvällinen ymmärrys käyttäytymis- ja neurotieteistä yhdistyy käytännön kokemukseen yksilöiden, tiimien ja yhteisöjen kehittäjänä.
Vajaan tunnin kestävän maksuttoman tilaisuuden aikana järjestimme myös keskustelupaneelin, johon osallistuivat Ojasen lisäksi Mieli-sarjan tekijä Kristiina Holm sekä Sanoma Pron myyntipäällikkö Ari Heiskanen.
Mikä ihmeen Balanssi-tilaisuus?
Koulun, työn ja oman vapaa-ajan yhteensovittaminen vaatii muuttuvassa maailmassa ponnisteluja. Sopivan tasapainon saavuttamiseksi jokainen meistä tarvitsee tukea ja tuoreita ideoita. Haluamme innostaa ja antaa virtaa tärkeään opettajan työhön. Siksi järjestämme virtuaalisia Balanssi-tilaisuuksia, joista saat inspiraatiota opettamiseen, oppimiseen ja omaan elämään.
Vuoden 2022 aikana järjestimme neljä Balanssi-tilaisuutta, joissa puhujina olivat Perttu Pölönen, Jani Toivola, Kaisa Vuorinen ja Frank Martela. Voit katsoa heidän loppuvuoden tervehdyksensä videoltamme.